Valikko

Ikäkausiaktiviteetit Lustossa

Metsämuseo Lustossa ja Punkaharjulla voi toteuttaa monenlaisia partio-ohjelman aktiviteetteja sekä tällä tavoin myös tutustua metsäiseen historiaamme ja kansallismaisemiin. Luston läheisyydestä löytyy myös Luonnonvarakeskuksen tutkimusmetsä, jossa on helppo tutustua erilaisiin puulajeihin aina pääpuulajeistamme harvinaisuuksiin.

Sudenpennut Seikkailijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat


Sudenpennut (7-9 v):

Sudenpentuikäiset tutustuvat Lustossa perinteisiin kädentaitoihin sekä metsämytologiaan ja samalla myös partiosymboliikkaan.

Etsikää museon infosta saatavan lomakkeen avulla Lustosta vähintään 5 erilaista työkalua ja viisi erilaista puista rakennelmaa tai tuotetta. Kun olette löytäneet nämä ja suorittaneet alla olevat tehtävät, palauttakaa lomake infoon, niin saatte palkinnoksi suoritusmerkin.

Aktiviteetin nimi: Kädentaidot

Tavoite: Sudenpentu tuntee erilaisia kädentaitotekniikoita. 

Kuvaus: Lustossa voi tutustua erilaisiin perinteisiin kädentaitoihin. Sudenpentu tekee itse oman puisen huvikoristeen erilaisista puumateriaaleista. Samalla hän tutustuu puun iän määrittämiseen lustojen eli vuosirenkaiden avulla. Tämä on hauskaa ja helppoa.

Huivikoristeen ohjeet saat pyytämällä museon infosta.

Jäljen tehtävät löytyvät täältä tai pyytämällä museon infosta.

Kesto: Noin 1 tunti, varaa kuitenkin aikaa myös näyttelyyn tutustumiseen tehtävän jälkeen.

Kasvatustavoite: Luontosuhde, Vastuu elinympäristöstä

Taitoalue: Luonnontuntemus, Metsä

Kenen kanssa: Sudenpenturyhmän/ vanhempien kanssa.

Aktiviteetin nimi: Tarinat

Tavoite: Sudenpentu tuntee partiotarinoita. Hän osaa kertoa tarinan. Lisäksi sudenpentu tutustuu perinteisiin suomalaisiin uskomuksiin sekä metsätarinoihin.

Kuvaus: Tarinat jäljestä voidaan valita osia suoritettavaksi museovierailun yhteydessä. Lustossa voit tutustua monenlaisiin perinteisiin metsätarinoihin ja myös partioperinteisiin. Aloittakaa vierailu valitsemalla kaikille lauman tai perheen jäsenille ”partionimi” erilaisista vanhoista karhun nimityksistä. Teidän täytyy kutsua toisianne näillä nimillä koko vierailun ajan. Mikäli joku kutsuu vahingossa toista oikealla nimellä, joutuu hän ”metsän peittoon”, josta pääsee vapaaksi ainoastaan lausumalla loitsun. Tehtäväkortin saat pyytämällä museon infosta.

Jäljen aktiviteetit löydät täältä.

Kesto: 30 minuuttia, varaa kuitenkin aikaa myös näyttelyyn tutustumiseen tehtävän jälkeen.

Kasvatustavoite: Luontosuhde, Vastuu elinympäristöstä

Taitoalue: Luonnontuntemus, Metsä

Kenen kanssa: Sudenpenturyhmän/ vanhempien kanssa, itsenäisesti.


Seikkailijat (10-12v):

Seikkailijat tutustuvat Lustossa Suomalaiseen kansanperinteeseen ja tämän lisäksi myös monipuolisesti erilaisiin puumateriaaleihin.

Etsikää museon infosta saatavan lomakkeen avulla Lustosta vähintään viisi (5) erilaista työkalua ja viisi (5) erilaista puista rakennelmaa tai tuotetta. Tämän lisäksi etsikää myös kolme (3) erilaista metsien käyttötapaa. Kun olette löytäneet nämä ja suorittaneet alla olevat tehtävät, palauttakaa lomake infoon, niin saatte palkinnoksi suoritusmerkin.

Aktiviteetin nimi: Kansanperinne

Tavoite: Seikkailija tuntee suomalaista kansanperinnettä. Hän saa aineksia oman identiteettinsä rakentamiseen. Seikkailija valmistaa esineen perinteisin menetelmin.

Kuvaus: Partiolaisten kansanperinne taitomerkkiin sisältyy erilaisia aktiviteetteja, jotka sopivat myös Lustoon hyvin. Aktiviteetit löytyvät täältä tai pyytämällä museon infosta. Valitkaa taitomerkin aktiviteeteista jokin seuraavista tai useampikin: ”Perinneruoka”, ”Perinneväline”, ”Perinnekäsityö”, ”Sanonnat ja loitsut” tai ”taruolennot”. Etsikää Lustosta erilaisia perinneruokia sekä perinteisiä työvälineitä ja tehkää niistä kuvakollaasi. Valitkaa yksi työväline ja perehtykää sen käyttöön ja historiaan tarkemmin. Museon henkilökunta auttaa mielellään. Etsikää lisäksi näyttelystä erilaisia sanontoja tai vanhoja loitsuja. Valitkaa mieleisenne ja käyttäkää sitä joukkueen tunnuksena tai salasanana. Etsikää myös viisi (5) erilaista taruolentoa. Aktiviteetin saatte myös pyytämällä Museon infosta.

Kesto: noin 1 tunti, varaa kuitenkin aikaa myös näyttelyyn tutustumiseen tehtävän jälkeen.

Kasvatustavoite: Luontosuhde, Vastuu elinympäristöstä

Taitoalue: Luonnontuntemus, Metsä, perinteet

Kenen kanssa: Seikkailijaryhmän kanssa/ itsenäisesti.

Aktiviteetin nimi: Puulajit

Tavoite: Seikkailija tuntee yleisimmät Suomen puulajit ja niiden ominaisuudet.

Kuvaus: Etsikää ensin Punkaharjun maastosta vähintään viisi erilaista puulajia. Todella paljon erilaisia lajeja löytyy esimerkiksi Montellin polulta. Laittakaa puut muistiin. Tämän jälkeen miettikää viisi (5) erilaista tuotetta, joita voidaan valmistaa puusta. Luston näyttelyssä etsikää erilaisia puumateriaaleja esittelevä osio ja yrittäkää tunnistaa aiemmin nimeämänne lajit valikoimasta. Tämä voi olla vaikeampaa kuin uskotkaan. Tämän jälkeen vielä arvatkaa mitä seinältä löytyviä puulajeja on käytetty aiemmin valitsemienne tuotteiden valmistuksessa.

Tehtävän voi suorittaa Lustossa itsenäisesti, vanhempien avustuksella tai yhdessä joukkueen kanssa. Tehtävän saat pyytämällä Museon infosta.

Kesto: 2 tuntia, varaa kuitenkin aikaa myös näyttelyyn tutustumiseen tehtävän jälkeen.

Kasvatustavoite: Luontosuhde, Vastuu elinympäristöstä

Taitoalue: Luonnontuntemus, Metsä

Kenen kanssa: Seikkailijaryhmän kanssa/ itsenäisesti.


Tarpojat (12-15v):

Tarpojat tutustuvat jo erilaisiin ammatteihin nykyaikana ja kautta historian. Lisäksi tarpojat voivat opetella Lustossa uuden kädentaidon tai tekniikan sekä laatia kuunnelman.

Aktiviteetin nimi: Kohtaamisia metsäpoluilla

Aktiviteetin tavoite: Tarpoja oppii minkälaisia mitä erilaisia tapoja on käyttää metsiä.  Tarpoja oppii myös toisten huomioon ottamista ja sitä, kuinka erilaisista näkemyksistä voidaan keskustella riitelemättä ja toisten mielipiteitä kunnioittaen.

Aktiviteetin kuvaus: Tarpoja miettivät draaman keinoin, mikä metsässä on hänelle tärkeää, ja mitä metsä hänelle merkitsee.

Vartionjohtajan tehtävä: Toimia esilukijana, nauhoittaa esitys

Luotsin tehtävä: Suunnitella esitys yhdessä vartionjohtajan kanssa, toimia vartionjohtajan tukena kuunnelman laatiessa tarvittaessa

Aktiviteetin kesto: 1,5 tuntia

Paikka: Kolo, retki

Kasvatustavoite: Maailmankatsomus, järjestäytyneen yhteispelin hallitseminen, luontosuhde

Taitoalue: Esiintyminen, luova-ajattelu, metsä

Toteutusvinkki

Toteutusvinkki 1: Laatikaa kuunnelma. Tarvitsette vihkoja, kyniä, näyttelytekstit, rooliaineistoja, rooliarvolistat, äänityslaitteisto. Käsikirjoitus liitteenä.

Työpajassa tuotetaan yhdessä pieni käsikirjoitus ja näytelmä, jossa tarpojat neljän roolihahmon; näädän, retkeilijän, metsänhoitajan ja talonpojan kautta pohtivat erilaisia näkemyksiä metsästä. Homman idea on miettiä omaa metsäsuhdetta. Jo yhdellä persoonalla voi olla erilaisia rooleja ja tarpeita metsässä. Tarpeiden keskinäinen sovittaminen on hankalaa ja laittaa meidät pohtimaan omaa arvopohjaa. Metsästäjä arvostaa eläimiä, ja kuitenkin ruuan tai turkiksen vuoksi on valmis ampumaan eläimen. Tai metsänhoitaja pitää metsän pikkulinnuista mutta on valmis kaatamaan puut myyntiin. Tai kaivinkonekuljettaja pitää suon kukkasista, mutta työnä on kaivaa suo-ojaa, jolloin kukat kärsivät. Miten itse toimisin? Runko on laadittu niin, että eri roolit sopivat kuunnelmaan mukaan siten, että roolihenkilöt pääsevät sanomaan etukäteen mietityn sanottavansa toiselle hahmolle. Esilukijan tarkoitus on toimia äänityksen juontajana ja lukea välispiikit. Lopuksi on tilaa pienelle keskustelulle, ja vuoroja voi lisätä tarpeen mukaan. Ajatus on sanoa jotain kaunista, ei haukkua. Kyseenalaistaa saa tietenkin.

Kohtaamisia metsäpolulla käsikirjoitus.

Aktiviteetin nimi: Metsäammatit

Tavoite: Tarpoja tietää ja osaa kuvailla 5 eri metsäammattia tai työtehtävää metsätöissä. Hän ymmärtää mitä ammatissa tehdään ja mitä tavoitetta työsuoritus tai ammatti palvelee.

Kuvaus: Etsikää Luston näyttelystä vähintään 5 erilaista metsäammattia ja ottakaa joko ammattilaisesta tai ammatin harjoittamisesta kuva. Mitkä ammateista ovat olemassa vielä nykypäivänä? Tehtävän voi suorittaa Metsämuseo Lustossa itsenäisesti tai yhdessä tarpojavartion kanssa. Tehtävän saatte museon infosta pyytämällä.

Kesto: 1 tunti, varaa kuitenkin aikaa myös näyttelyyn tutustumiseen tehtävän jälkeen.

Kasvatustavoite: Luontosuhde, Vastuu elinympäristöstä

Taitoalue: Metsä, Ympäristö, Kädentaidot

Kenen kanssa: Toisten tarpojien/ vanhempien kanssa, itsenäisesti.


Samoajat (15-17v):

Samoajaikäkaudella voidaan Lustossa opetella kokonaan uusi kädentaito. Toistaalta tutustutaan erilaisiin ihmisen luonnossa aiheuttamiin muutoksiin. Esimerkkitapauksena toimii tietenkin Punkaharju. 

Aktiviteetin nimi: Mestarin opissa

Tavoite: Samoaja kehittyy valitsemassaan kädentaidossa ja oppii pitkäjänteisen työskentelyn merkityksen kädentaitojen kehittymisessä.

Kuvaus: Samoaja tutustuu Luston näyttelyyn ja erilaisiin kädentaitoihin. Tasku löytyy täältä.  Samoaja saa Museon infosta tehtävän, jonka hän suorittaa itsenäisesti tai yhdessä toisten samoajien kanssa.

Kesto: 30 min, varaa kuitenkin aikaa myös näyttelyyn tutustumiseen tehtävän jälkeen.

Kasvatustavoite: Luontosuhde, Vastuu elinympäristöstä,

Taitoalue: Metsä, Ympäristö, Yhteiskunta,

Kenen kanssa: Toisten samoajien kanssa tai itsenäisesti.

Aktiviteetin nimi: Muuttuva luonto

Tavoite: Samoaja tunnistaa 5 erilaista pienempää tai suurempaa muutosta, joita ihminen on metsäluontoon aiheuttanut.  Hän ymmärtää muutosten vaikutuksia ja seurauksia, sekä osaa hahmotella parannusehdotuksia.

Kuvaus: Ensin tutustutaan Punkaharjulla sijaitsevaan puulajipuistoon. Hyvä tapa tutustua tähän on kävellä Montellin reitti. Pankaa merkille matkan varrella viisi erilaista ihmisen aiheuttamaa muutosta luontoon ja miettikää mikä näiden taustalla on. Ottakaa valokuvat kaikista havainnoistanne. Museossa kysykää henkilökunnalta, mikä on muutosten takana. Tässä kuvat auttavat selventämään. Tämän jälkeen etsikää museon näyttelystä erilaisia metsäalaa kuvaavia pienoismalleja ja etsikää vuorostaan 5 erilaista tilannetta, jossa ihminen on vaikuttanut ympäröivään luontoon. Samoajat saavat Museon infosta tehtävän.

Kesto: 4 tuntia, varaa kuitenkin aikaa myös näyttelyyn tutustumiseen tehtävän jälkeen.

Kasvatustavoite: Luontosuhde, Vastuu elinympäristöstä,

Taitoalue: Metsä, Ympäristö, Yhteiskunta,

Kenen kanssa: Toisten samoajien kanssa tai itsenäisesti.


Vaeltajat (18-22v):

Vaeltajaikäiset voivat yhdistää vierailun Punkaharjulle ja Lustoon erinomaisesti esimerkiksi Suomi-projektin toteutukseen tai Nahkaliljan vaatimaan vaellukseen. Vaelluksen voi aloittaa esimerkiksi Punkaharjun asemalta ja päättää Harjun porttiin. Vaeltajaikäkaudella tärkeintä on omaehtoinen tutustuminen alueeseen, näyttelyyn ja uteliaasti kysyä sekä kyseenalaistaa. Esimerkiksi suhteeni ympäristöön sopii hyvin suoritettavaksi täällä. Pitäkää matkallanne blogia ja miettikää miten oma metsäsuhteenne on matkan aikana kehittynyt. Mitä erilaisia metsien käyttömuotoja matkan varrelta löydätte?

Aktiviteetin nimi: Suhteeni ympäristöön

Tavoite: Vaeltaja tunnistaa ihmisen vaikutuksia ympäristöön. Hän osaa tarkastella oman toimintansa vaikutuksia ja tarpeen tullen muuttaa omaan toimintaansa kestävämpään muotoon.

Kuvaus: Tehtävän voi suorittaa Metsämuseo Lustossa itsenäisesti tai yhdessä vaeltajavartion kanssa. Vaeltaja saa Museon infosta tehtävän, jonka hän suorittaa itsenäisesti tai yhdessä toisten vaeltajien kanssa.

Kesto: 2 tuntia, varaa kuitenkin aikaa myös näyttelyyn tutustumiseen tehtävän jälkeen.

Kasvatustavoite: Luontosuhde, Vastuu elinympäristöstä,

Taitoalue: Metsä, Ympäristö, Yhteiskunta,

Kenen kanssa: Itsenäisesti tai vaeltajavartion kanssa.

Toteutusvinkki 1: Vaeltaja tutustuu Luston näyttelyssä metsien käyttöön eri aikakausina ja myös mikä rooli metsillä on suomalaisessa yhteiskunnassa. Kirjoittakaa ajatuksenne muistiin. Laatikaa näyttelyn pohjalta blogikirjoitus, mielipidekirjoitus tai muu vastaava.

Toteutusvinkki 2: Lustossa voi tutustua myös biotalouden perustaan ja kehitykseen Suomessa. Vaikuttaako biotalous ympäristöön? Vaeltaja opettelee metsätalouden pääpiirteet osana biotaloutta. Hän tutustuu metsän merkityksen uusiutuvana luonnonvarana ja löytää merkittävimmät puuvirrat metsästä tuotteiksi. Vaeltaja osaa kuvailla puutuotteiden elinkaaria.