Tarpoja oppii ymmärtämään kotikaupunkinsa poikkeustilanteita ja valmistautuu niiden kohtaamiseen.

Valikko

Majakkavaihtoehto: Väestönsuoja

Tavoite: Tarpoja oppii ymmärtämään kotikaupunkinsa poikkeustilanteita ja valmistautuu niiden kohtaamiseen.

Kuvaus:

Vartio viettää 24 h kuvitteellisessa evakossa kotikaupungissa olevan kuvitteellisen uhan takia mukanaan selviytymiseen tarvittavat varusteet.

Luotsin ohje: Luotsi osallistuu retkeen vartion kanssa ja huolehtii turvallisuudesta sekä jatkuvasti arvioi jokaisen tarpojan henkistä jaksamista. Luotsi tukee vartionjohtajaa retken suunnittelussa ja miettii yhdessä mitä retken aikana voisi ajan kuluksi tehdä. Luotsi voi suunnitella myös vartiolle jonkin yllätyksen hyvin sujuneen evaikuointiretken päätteeksi.

Vartionjohtajan ohje: Vartionjohtaja muistuttaa vartiota toimintakauden aikana pitämään kolmen tavaran listaa ajantasaisena sekä herättelee keskustelua tasaisin väliajoin tavaroiden tarpeellisuudesta. Vartionjohtaja järjestää luotsin tuella retken väestönsuojaan tai vastaavaan. Vartionjohtaja suunnittelee valmiiksi mitä retken aikana voidana tehdä ajan kulumiseksi. Vartionjohtaja osallistuu retkeen yhdessä vartion kanssa ja huolehtii siitä että vartio käyttää ennalta oppimia taitojaan.

Valmistelu: Tarpoja kirjoittaa toimintakauden alussa listan kolmesta tavarasta, jotka hän ottaisi mukaan kotoaan evakuointitilanteessa. Pitkin toimintakautta tarpoja voi muuttaa listaansa sitä mukaan kun hän oppii ja ymmärtää uusia asioita.

Vartio tutustuu ennalta väestönsuojiin ja niihin kuuluviin varusteisiin, sekä suunnittelee yhdessä tämän pohjalta varustelaatikon jonka avulla he selviväisivät evakuointitilanteesta. Vartio pohtii yhdessä luotsin kanssa minkälaisia haasteita he voivat joutua kohtaamaan ja valmistelevat niihin ratkaisuja.

Toteutus: Tarpoja pakkaa laukkuunsa ne tavarat jotka olivat hänen listallaan. Vartio suuntaa kohti ennalta sovittua evakuointipaikka (esim. väestönsuoja). Vartio majailee 24 h evakuointipaikassa. Yhdessä vartio pitää huolta toisistaan ja jokaisen jaksamisesta retken aikana. Vartio keksii yhdessä tekemistä evakossa. Vartio voi esimerkiksi eläytyä johonkin rooleihin ja esittää vaikkapa perheen eri-ikäisiä lapsia tai vanhuksia. Vartio voi myös keksiä omia leikkejä tai sanapelejä aikansa kuluksi tai laulaa laulukirjaa läpi ulkomuistista. Majakan aikana voidaa myös sopia tapahtuvaksi erilaisia lisähaasteita, kuten kuvitteellinen ensiaputilanne.

Arviointi: Vartio käy luotsin kanssa keskustelun haasteista ja onnistumisista mitä he kohtasivat vuorokauden aikana sekä pohtivat mukaansa ottamien tavaroiden tärkeyttä. Vartio pohtii myös, mitä tekisivät erilailla jos joutuisivat oikeaan evakuointitilanteeseen. Yhdessä voidaan myös pohtia minkälainen ryhmädynamiikka vuorokauden aikana oli.

Luotsi ohjaa arviointikeskustelua. Luotsi antaa myös palautteen tarpojavartiolle majakan suunnittelusta ja toteutuksesta. Samalla arvioidaan myös koko tarpo. Arvioinnissa mietitään, mitä kuluneen tarpon ja majakan aikana vartio on oppinut. Millaisia haasteita vartio on majakan ja tarpon aikana kohdannut? Millaisia tunteita aktiviteetit ja tehty majakka herätti tarpojissa? Mitä asioita jäätiin kaipaamaan? Mitä tehtäisiin toisin? Luotsi kertoo tarpojavartiolle rehellisesti oman mielipiteensäi tehdystä majakasta ja tarposta rakentavasti. Luotsin olisi hyvä muistaa, että palaute on tarpojille ainutkertainen oppimistilanne.

Vartionjohtaja keskustelee luotsin kanssa toteutetusta majakasta ja koko tarposta. Majakan jälkeen voi olla luontevaa katsoa jo luotsin kanssa tulevaa tarppoa ja tehdä alustavia suunnitelmia.

Toteutus ja tavoitteet

Pakolliset: Valinnainen
Paikka: Kolo
Kesto: -
Kasvatustavoitteet: Elämänhallinta Järjestäytyneen yhteispelin hallitseminen

Lisätiedot

Aktiviteettiryhmä

Kaupunki -tarppo

Rinnakkaiset

Vinkit

Järjestys: Uusimmat

Lisää vinkki

Lisää liite