Sinilevän havainnointi

Sinilevähavaintojen ilmoittaminen on helppoa ja tärkeää! Ilmoittamasi havainnot tulevat suoraan viranomaisten ja kansalaisten käyttöön. Tietoja hyödynnetään mm. valtakunnallisessa sinileväseurannassa. Ihmisten terveyteen liittyvästä uimavesien seurannasta vastaavat kunnat Valviran ohjeiden mukaan.

NÄIN TEET HAVAINNON

 

Ajankohta ja paikan valinta

 

  • Valtakunnallinen sinilevän seuranta sijoittuu aikavälille 1.6.–31.8. Voit silti raportoida havaintojasi tämän aikajakson ulkopuolellakin. Esimerkiksi syyskuussa sinilevää voi vielä hyvinkin havaita vesissä.
  • Sinilevähavainto tehdään silmämääräisesti rannalta tai laiturilta, paikalta, josta näkee hyvin vesikasveista vapaata vesialuetta.

 

Näin tunnistat sinilevän

 

  • Vähäinen sinilevä näkyy vedessä pieninä vihertävinä tai kellertävinä hiukkasina. Tyynellä säällä runsas sinilevä muodostaa veden pinnalle vihreän kalvon.
  • Huom! Siitepöly näyttää erehdyttävän samanlaiselta kuin sinilevä. Jos siitepölyä on vedessä paljon, sitä löytyy usein myös rannan kiviltä ja esimerkiksi ulkokalusteilta. Siitepölyä on vedessä keväällä ja alkukesästä, mutta sinilevät runsastuvat yleensä vasta keskikesän jälkeen vesien lämmettyä.

 

KEPPITESTI Koeta kepillä, onko levämassa kiinteää ja voiko sitä nostaa. Jos levä jää roikkumaan keppiin, on kyseessä vaaraton rihmamainen levä. Sinilevä sen sijaan hajoaa kosketuksesta hiukkasiksi.

 

LASITESTI Ota leväistä vettä lasiin tai lasipurkkiin ja anna sen seistä noin tunnin liikkumatta. Jos pinnalle nousee vihreitä hiukkasia, on kyseessä sinilevä.

Arvioi sinilevän runsaus

 

EI SINILEVÄÄ Veden pinnalla tai rantaveden rajassa ei ole havaittavissa sinilevää. Näkösyvyys on normaali. Tämä havainto on myös tärkeä, ja se kannattaa ilmoittaa!

 

HIEMAN SINILEVÄÄ Sinilevää on havaittavissa vihertävinä hiutaleina tai tikkuina vedessä. Levää näkyy, jos vettä ottaa läpinäkyvään astiaan. Rannalle on saattanut ajautua kapeita leväraitoja.

 

RUNSAASTI SINILEVÄÄ Levä heikentää näkösyvyyttä. Vesi on selvästi leväpitoista tai veden pinnalle on kohonnut pieniä levälauttoja tai rannalle on ajautunut leväkasaumia.

 

ERITTÄIN RUNSAASTI SINILEVÄÄ Levä muodostaa laajoja levälauttoja tai sitä on ajautunut rannalle paksuiksi kasaumiksi.

 

 

Lataa kuvitettu sinilevän havainto-ohje tästä

Voit hyödyntää sitä joko tulostettuna rannalla tai älypuhelimelle tallennettuna. Voit myös tulostaa ja laminoida kyltin seuranatapaikallenne jatkuvaan käyttöön. Tällöin voit kirjata kyltin tyhjään kohtaan myös havaintopaikan nimen ja tunnuksen. Nimen ja tunnuksen saat Havaintolähetistä.

 

Tarvikkeet

 

  • tarvittaessa lasi tai keppi

 

Havainnon raportointi

 

Raportoi havainnot Havaintolähetillä (www.jarviwiki.fi/havaintolahetti). Tarvittaessa löydät tarkemmat ohjeet Havaintolähetin käyttöön omalta sivulta

Muista käyttää tunnistetta #partioscout

 

LATAA KOKO SIVU PDF-MUODOSSA JA TULOSTA

SINILEVÄN HAVAINNOINTI -LATAA OHJE TÄSTÄ!

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry