Sanoista tekoihin! Tavoite 2: Ei nälkää

Tavoite partiolaiselle

Partiolainen oppii, että tavoitteena on poistaa nälkä vuoteen 2030 mennessä. Partiolainen oppii maataloudesta ja siitä, mistä ruoka tulee ruokapöytään. Partiolainen oppii välttämään ruokahävikkiä. 

SUDENPENNUT

Toteutusvinkki

Suomessa jokainen oppivelvollinen on oikeutettu ilmaiseen kouluruokaan jokaisena koulupäivänä. Sudenpennut kertovat jokainen sekä suosikki- että inhokkikouluruokansa.  Lauma valitsee tarvittaessa äänestämällä yhden ruokalajin, josta ei pidetä. Yhdessä lauman kanssa kokataan tätä ruokaa ja tehdään siitä niin hyvää kuin osataan: tuunataan mausteilla, ketsupilla, suolalla, yrteillä.  

Sudenpennut oppivat, että vain Suomessa ja Ruotsissa lapset saavat ilmaisen kouluruoan joka päivä. Sudenpennut keskustelevat ilmaisesta kouluruoasta ja sen hyvistä puolista. Sudenpennut tekevät mainoksia, joiden avulla ilmaista kouluruokaa voisi markkinoida muualle maailmaan. Mainokset voivat olla sähköisiä, kirjallisia, lauluja, räppejä, runoja, näytelmiä, veisteltyjä voiveitsiä jotka lahjoitetaan koulun keittäjille - mitä tahansa. 

Vinkki sopii toteutettavaksi seuraavissa partio-ohjelman aktiviteeteissa:

SEIKKAILIJAT

Toteutusvinkki 

Seikkailijat pelaavat pareittain tai pienissä ryhmissä Maatalousmuseo Sarkan Talonpojan selviytymispeliä https://www.sarka.fi/talonpojan-selviytymispeli/.

Seikkailijat keskustelevat pelin pelaamisen jälkeen siitä, miten maanviljelijät ovat yhä riippuvaisia sääolosuhteista ja miten monilla maailman alueilla vaihtoehtoa itse tuotetulle ruualle ei ole samalla tavalla kuin meillä - voimme ostaa ruokaa kaupasta. Maanviljelijät kuitenkin tuottavat myös kaiken kaupassa myytävän ruoan yhä nykyäänkin. 

Vinkki sopii toteutettavaksi seuraavissa partio-ohjelman aktiviteeteissa:

TARPOJAT

Toteutusvinkki 

Tarpojat opettelevat kokkaamaan luovasti hävikkiruuan vähentämiseksi. Sopimuksen mukaan jokainen tuo mitä tahansa ennalta sopimatonta elintarviketta kokoontumiskerralle, joka olisi muutoin menossa ruokahävikkiin. Vaihtoehtoisesti tarpojavartio käy yhdessä kaupassa ennen kokoontumista ostaen vartion rahoilla vain punalaputettuja päiväystuotteita, joiden seuraava etappi olisi ruokahävikki, mikäli niitä ei ostettaisi alennettuina. Näistä sattumanvaraisista ja mahdollisesti yhteensopimattomista tuotteista tarpojavartio loihtii maukkaan aterian. Aterian valmistuksessa voi käyttää tarpeen mukaan myös sellaista, mikä ei ole hävikkiruokaa (öljy, suola, mausteet, yrtit, jauhot), mutta pääpainon tulisi olla hävikkiruoassa. Aterian voi valmistaa ulkona trangialla tai kololla keittiössä. 

Tarpojat voivat pelata myös Maatalousmuseo Sarkan tuottamaa Talonpojan selviytymispeliä Kato miten käy https://www.sarka.fi/talonpojan-selviytymispeli/ ja keskustella siitä, miten vaikeaa ruoan tuottaminen on ollut ja miten se yhä nykyäänkin kasvaa pelloilla. 

Vinkki sopii toteutettavaksi seuraavissa partio-ohjelman aktiviteeteissa:

SAMOAJAT

Toteutusvinkki 

Tutustumme ruoka-apuun ja siihen, miten Suomessa ja omalla paikkakunnalla voi saada ruokaa, mikäli sitä ei syystä tai toisesta ole rahaa ostaa. Samalla tutustumme siihen, miten itse voisimme auttaa heitä, joilla ei ole mahdollisuuksia ostaa ruokaa kaupasta. 

Tutustumme myös ideologiseen dyykkaukseen ja pohdimme sen eri puolia. Miksi dyykkaus voi olla hyödyllistä ja hyvä tapa hankkia ruokaa? Mitä ongelmia dyykkaukseen kuitenkin sisältyy? Miten dyykkauksen hyvät puolet voitaisiin saada toteutumaan ilman, että ongelmat toteutuvat? Dyykkauksen eri puoliin voi tutustua vaikkapa sosiaalisessa mediassa aihemerkinnällä #dyykkaus sekä katsomalla Perjantai-dokkarin dyykkaajan arjesta: https://www.youtube.com/watch?v=HjfH2vhVfJk. 

Vinkki sopii toteutettavaksi seuraavissa partio-ohjelman aktiviteeteissa:

VAELTAJAT

Toteutusvinkki 

Tutustumme termeihin nälänhätä ja ruokaturvattomuus. Pahinten tällä hetkellä nälänhätää ja ruokakriisiä kasvattaa mm. Koronapandemia, ilmastonmuutos ja konfliktit. Vuonna 2020 arviolta jopa 811 miljoona ihmistä kärsii nälästä. 

Vaikka nälänhätä onkin monisyinen, sen selättämiseen löytyy monia vastauksia ja se vaatii monenlaisia toimia. Otamme selvää, mitä jokainen meistä voi tehdä vuoteen 2030 mennessä poistaaksemme maailmasta nälän. Teemme aiheesta videon otsikolla: Näitä asioita jokainen voi tehdä nälkäisten määrän vähentämiseksi ja jaamme sen lippukunnan somekanavilla tai esimerkiksi piirin tai keskusjärjestön viestintäkanavilla sekä omissa kanavissamme. 

Vinkki sopii toteutettavaksi seuraavissa partio-ohjelman aktiviteeteissa:

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry

Pikalinkit