Perhe tutustuu yhdessä uuteen kädentaitotekniikkaan. Lapsi harjoittelee karkeamotorisia kädentaitoja.

Valikko

Kankaanpainanta


Tavoite:

Perhe tutustuu yhdessä uuteen kädentaitotekniikkaan. Lapsi harjoittelee karkeamotorisia kädentaitoja.

Kuvaus:

Perhe kokeilee yhdessä kankaanpainantaa.

Tiedot

Pakollisuus Valinnainen
Paikka Kololla
Kesto 1 - 4 tuntia
Johtajan tehtävä: Johtaja varaa kokoukseen tarvittavat tilat ja materiaalit. Johtaja ohjaa aikuisia lasten kannustamisessa. Tärkeää on, että jokainen saa kokeilla ja tehdä työn oman ikätasonsa mukaisesti.

Lisätiedot

Aktiviteettiryhmä

Kädentaidot

Ryhmän muut aktiviteetit

Toteutusvinkit

Järjestys: Viimeisimmät

Jos lippukunnassa on päätetty antaa lippukunnan oikea huivi vasta sudenpentuna, voi ryhmä painaa itselleen perhepartion huivit. Esimerkiksi valmiiseen huiviin voi painaa sabluunan ja kangasmaalien avulla ryhmän logon tai perhepartion oravatunnuksen.

T-paita lapsen nimellä. Perhepartioryhmän jäsenet painavat lapsille (ja miksei aikuisillekin) t-paidat joissa on käyttäjän nimi. Nimipaita on kätevä esimerkiksi lippukunnankesäleirillä niin pieniäkin lapsia osataan puhutella nimillä.

T-paita. Perhepartioryhmän jäsenet painavat itselleen t-paidat, joita käytetään aina ryhmän kokoontumisissa. T-paitaan voidaan painaa esimerkiksi ryhmän tunnus tai perhepartion orava-tunnus sabluunan avulla.

Ruokailuvälinepussi. Kukin perhepartioryhmän jäsenistä painaa itselleen ruokailuvälinepussin tai kangaskassin. Samalla johtaja voi kertoa, miksi partiossa käytetään kankaisia pusseja tai kasseja ruokailuvälineille. Ryhmä voi painaa pussiin esimerkiksi ryhmän tunnuksen sabluunan avulla. Ryhmä voi hankkia pussit ostettuina kaupasta tai ommella ne itse.

Lisää vinkki

Liite