Seikkailija saa vahvistusta terveille elämäntavoille.

Valikko

Seikkailijan liikunta


Tavoite:

Seikkailija saa vahvistusta terveille elämäntavoille.

Kuvaus:

Seikkailija osallistuu partiossa liikunta- tai urheilutapahtumaan tai lisää liikuntaa arkeensa ja seuraa elämäntapojaan.

Toteutus ja tavoitteet

Pakolliset: Pakollinen
Paikka:
Taitoalueet: Arjen taidot Itsensä johtamisen taidot Itsestä huolehtiminen
Kesto:
Kasvatustavoitteet: Terveys ja turvallisuus
Johtajan tehtävä: Sammon tehtävänä on kannustaa, rohkaista ja toimia esimerkkinä. Tämän aktiviteetin voi joukkue toteuttaa yhdessä tehden tai sitten jokainen kotona esimerkiksi viikon ajan liikkumalla. Tällöin kuitenkin kyseisen viikon jälkeen on hyvä pysähtyä yhdessä miettimään, miten viikko sujui. Vartionjohtajan tehtävänä on kannustaa seikkailijoita ja olla itse esimerkkinä. Sammon ja vartionjohtajan on syytä muistaa, että kaikkien koululiikuntakokemukset eivät välttämättä ole positiivisia, joten pyri tekemään partioliikkumisesta toisenlaista! Yksi partion kasvatustavoitteista on ohjata partiolaisia terveisiin elämäntapoihin. Vaikka partio ei mikään urheiluseura olekaan, tulee ulkoilua ja liikuntaa tarjota lapsille ja nuorille osana partio-ohjelmaa. Tarkoituksena on, että partiossa panostetaan myös fyysiseen kuntoiluun ja opetetaan terveitä elämäntapoja. Partiossa liikunnan tarkoitus on olla monipuolista - seikkailijoista ei siis ole tarkoitus kasvattaa minkään yhden lajin taitajia, vaan tarjota nautinnollisia hetkiä liikunnan parissa luonnossa.

Lisätiedot

Aktiviteettiryhmä

Pohjoinen

Rinnakkaiset

Vinkit

Järjestys: Uusimmat

Tötterö-jalkapallo
Jokainen seikkailija käärii jäykän A3 kokoisen paperin tötteröksi ja kiinnittää sen teipillä kokoon. Tötterön leveämpään päähän kiinnitetään kuminauha. Tötterö laitetaan kasvojen eteen ja kiinnitetään kuminauhalla pään ympäri. Tötterön päätyyn jätetään pieni aukko, jonka läpi näkee pelikentän. seikkailijoiden kannattaa valita joukkueille eriväriset paperit.
Seikkailijat pelaavat tötteröt päässä jalkapalloa tavallisilla säännöillä.
pelissä täytyy olla varovainen, ettei törmää muihin!
Materiaali: A3-paperi jokaiselle, teippiä, kuminauhaa, jalkapallo.
Lähde: Scouterna

Metsäsähly. Seikkailijat tekevät itselleen mailan luonnonmateriaaleista. Joukkue jakautuu kahteen pelijoukkueeseen. Pallona käytetään esimerkiksi kevyttä muovijalkapalloa. Pelissä käytetään tavallisia sählysääntöjä. Jos maasto on hyvin epätasainen, vartio voi sopia, että juokseminen on kielletty.
Lähde: Scouterna

Lisää vinkki

Lisää liite