Tarpoja tunnistaa omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan.

Valikko

Minä-vaakuna


Tavoite:

Tarpoja tunnistaa omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan.

Kuvaus:

Tarpoja tekee itsestään vaakunan. Hän jakaa vaakunan viiteen osioon. Asioita voidaan kuvata minä-vaakunassa tekstein tai piirrossymbolein. Tarpoja kirjaa ja piirtää osioon 1 onnellisen tapahtuman elämästään, osioon 2 tärkeän tämän hetken tavoitteen, osioon 3 vaikean asian, jonka on saavuttanut, osioon 4 taidon tai ominaisuuden, jota toiset kaipaavat hänen poissa ollessaan ja osioon 5 oman moton, joka on myönteinen ja kuvaa tarpojaa itseään. Vaihtoehtoisesti vaakunaan voi täyttää esimerkiksi, mikä on tarpojalle tärkeintä, mitä hän pelkää tai mistä asioista hän ei puhu muille. Vaakunat puretaan keskustelemalla pienissä ryhmissä. Vaakunan voi myös tehdä niin, että alue jaetaan kuuteen osaan. Jokainen miettii itsestään kolme asiaa, joilla kuvailisi itseään, mitkä piirteet tai ominaisuudet kuvaavat itseä parhaiten. Nämä voi kirjata joko sanoin tai kuvin. Tämän jälkeen pari piirtää vaakunan toiselle puoliskolle kolme asiaa tai ominaisuutta, joilla hän kuvailisi pariaan. Piirtämisen jälkeen parit keskustelevat piirrostensa yhtäläisyyksistä ja eroista.

Lähde: Terve minä – Tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali itsetuntemuksesta.

Suoritustiedot

Pakollisuus Valinnainen
Paikka Kolo
Johtamistaito johtamistaito.itsensa-johtamisen-taidot
Kesto 15min
Kasvatustavoitteet Itsetuntemus Osaaminen ja ongelmanratkaisu
Johtajan tehtävä: Johtaja auttaa tarpojia pääsemään liikkeelle tehtävän kanssa. Hän auttaa tarpojia tarvittaessa löytämään omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan kyselemällä lisäkysymyksiä ja johdattelemalla tarpojien pohdintoja.

Lisätiedot

Aktiviteettiryhmä

Omat tunteet

Ryhmän muut aktiviteetit

Toteutusvinkit

Järjestys: Viimeisimmät

Lisää vinkki

Liite