Tarpoja tunnistaa omia arvojaan.

Valikko

Arvohuutokauppa


Tavoite:

Tarpoja tunnistaa omia arvojaan.

Kuvaus:

Johtaja toimii meklarina. Hän on etukäteen kerännyt 20 – 30 arvoa tai tärkeää asiaa huutokaupattavaksi. Tällaisia voivat olla esimerkiksi rakkaus, terveys, raha, televisio, luottamus tai trendikkyys. Jokaisella ryhmän jäsenellä on käytössään mielikuvitusrahaa, vaikkapa 10 000 euroa. Näkyvillä on lista arvoista, ja jokainen saa hetken aikaa miettiä ja suunnitella, mihin rahansa käyttäisi. Kun huutokauppa alkaa, osallistujat koettavat hankkia itselleen niin paljon asioita, kuin vain rahasummallaan saavat. Huutokaupan päätyttyä käydään läpi osallistujien tuntemuksia.

Lähde: MLL-Toimitaan yhdessä! Nuorten osallistava koulutus.

Suoritustiedot

Pakollisuus Valinnainen
Paikka Kolo
Kesto 30 min
Kasvatustavoitteet Maailmankatsomus
Johtajan tehtävä: Johtaja valmistautuu etukäteen meklarin rooliinsa ja miettii hyviä kaupantekolauseita. Hän myös kokoaa arvot nähtäviksi esimerkiksi fläpille tai papereille. Harjoituksen aikana johtaja ohjaa tarpojia miettimään syitä valintojensa takana. Kun kaikki arvot on kaupiteltu, pyytää johtaja tarpojia perustelemaan ostojaan.

Lisätiedot

Aktiviteettiryhmä

Partion arvot ja omat arvot

Ryhmän muut aktiviteetit

Toteutusvinkit

Järjestys: Viimeisimmät

Lisää vinkki

Liite