Tarpoja tunnistaa kiusaamiseen johtavia syitä ja keinoja lopettaa kiusaaminen.

Valikko

Tarina kiusaamisesta


Tavoite:

Tarpoja tunnistaa kiusaamiseen johtavia syitä ja keinoja lopettaa kiusaaminen.

Kuvaus:

Tarpojat asettuvat piiriin. Johtajalla on päässään tarinankertojan hattu. Hän aloittaa tarinan kertomisen muutamalla lauseella, jonka jälkeen hän antaa hatun seuraavalle. Seuraava leikkijä jatkaa tarinaa, ja näin jokainen osallistuu kerrontaan vuorollaan. Tarinaa jatketaan, kunnes tarina loppuu luonnollisesti.

Tarinan alkuja:

– Tomi, jonka kanssa Teppo kulkee joka päivä kouluun, kiusaa Teppoa hänen vaatteistaan, vaikka Tepolla olisi yllä mitä tahansa.

– Kalle on Kimin luokkatoveri. Hän vie Kimin vihon ja kopioi läksyt itselleen.

– Joku koulussa levittää Kaisasta valheita. Ihmiset alkavat karttaa Kaisaa.

– Pirjon isoveli vie kaikki Pirjon säästämät rahat ja uhkaa tehdä hänen elämänsä hankalaksi, mikäli Pirjo kertoo vanhemmilleen.

– Heidin ystävä lainaa Heidin puseroa ja käyttää sitä jatkuvasti eikä palauta sitä Heidille takaisin. Hän sanoo omistavansa nyt sen.

– Masin jalkapallojoukkueessa joku on sopinut toisten kanssa, ettei Masille saa syöttää.

Suoritustiedot

Pakollisuus Valinnainen
Paikka Kolo
Kesto 15min
Kasvatustavoitteet Ihmissuhteet
Johtajan tehtävä: Johtaja huolehtii siitä, että tarina etenee. Tarvittaessa johtaja sijoittaa lauseen johonkin väliin, jotta kertomuksessa pysytään aiheessa.

Lisätiedot

Aktiviteettiryhmä

Kaverit ja kiusaaminen

Ryhmän muut aktiviteetit

Toteutusvinkit

Järjestys: Viimeisimmät

Lisää vinkki

Liite