Ikäkausikohtaiset kasvatustavoitteet kertovat, mitä yleiset kasvatustavoitteet ovat missäkin ikäkaudessa. Ne siis kuvaavat sen tavoitetason, joka pyritään tavoittamaan ikäkauden päättyessä. Ne kuvaavat kyseisen ikäkauden kasvuhaasteen ja sen, mitä partio voi tähän tarjota. Partio-ohjelmaa kehitettäessä kasvatustavoitteet on huomioitu, ja ikäkausiohjelmat tarjoavat konkreettisen, ikään sopivan, partiomaisen tekemisen. Osa kasvatustavoitteista toteutuu tietyissä aktiviteeteissa. Toiset puolestaan näkyvät kokonaisvaltaisemmissa ratkaisuissa, kuten esimerkiksi ikäkausien johtamisessa tai yleisemmissä toimintatavoissa, kuten ryhmässä toimimisen tai erilaisissa ympäristöissä toimimisen avulla. Seuraavan aukeaman taulukossa vasemmanpuolimmaiseen sarakkeeseen on yleisistä kasvatustavoitteista nostettu muutama esimerkinomainen avainsana, joita ikäkausikohtaisesti avataan muissa sarakkeissa.
Ikäkausikohtaiset kasvatustavoitteet kertovat, mitä yleiset kasvatustavoitteet ovat kussakin ikäkaudessa. Ne siis kuvaavat sen tavoitetason, joka pyritään tavoittamaan ikäkauden päättyessä. Ikäkausikohtaiset kasvatustavoitteet viitoittavat polkua; miten edetään, jotta kullekin ikäkaudelle tyypilliset kasvatustavoitteet toteutuvat jatkumona. Ne kuvaavat kyseisen ikäkauden kasvuhaasteen ja sen, mitä partio voi tähän tarjota. Partio-ohjelmaa kehitettäessä kasvatustavoitteet on huomioitu, ja ikäkausiohjelmat tarjoavat konkreettisen, ikään sopivan, partiomaisen tekemisen. Osa kasvatustavoitteissa toteutuu tietyissä aktiviteeteissa. Toiset puolestaan näkyvät kokonaisvaltaisemmissa ratkaisuissa, kuten esimerkiksi ikäkausien johtamisessa tai yleisemmissä toimintatavoissa, kuten ryhmässä toimimisen tai erilaisissa ympäristöissä toimimisen avulla. Oheisessa taulukossa vasemmanpuolimmaiseen sarakkeeseen on yleisistä kasvatustavoitteista nostettu muutama avainsana, joita ikäkausikohtaisesti avataan muissa sarakkeissa.
Aihe | Sudenpentu | Seikkailija | Tarpoja | Samoaja | Vaeltaja |
Hyvinvointi | Huolehtii omasta syömisestä, nukkumisesta, tavaroista ja hygieniasta, tarvittaessa aikuisen tukemana. | Huolehtii omasta aktiivisuudesta, syömisestä, levosta ja hygieniasta. Osaa välttää itselleen haitallisia asioita. | Sisäistää ravinnon, levon, ulkoilun, päihteettömyyden, liikkumisen ja älylaitteiden merkityksen omalle hyvinvoinnille. | Pyrkii etsimään ja rakentamaan itselleen sopivia ja mielen hyvinvointia edistäviä terveellisiä elämäntapoja itsenäistyvää elämää varten. Tasapainottaa opiskelu- ja vapaa-ajan itselleen sopivalla tavalla. | Osaa tasapainottaa elämän eri osa-alueita ja toimii esimerkkinä terveillä elämäntavoillaan. Säätelee stressiä ja huolehtii palautumisesta. |
Minäkuva | Tuntee omat vahvuutensa ja arvostaa omaa kehoaan. | Vahvistaa itsetuntoaan uusien kokemusten kautta ja harjoittelee tunnistamaan omia rajojaan. Ymmärtää kehojen erilaisuutta. Tunnistaa omia rajojaan. | Sopeutuu murrosiän tuomiin kehollisiin muutoksiin. Etsii omia rajojaan ja osaa tukeutua turvalliseen aikuiseen rajojen ylittyessä. | Rakentaa käsitystä itsestään ja seksuaalisesta identiteetistään. Opettelee pitämään rajoistaan kiinni. | Tuntee itsensä ja pyrkii kehittymään ihmisenä. Arvostaa itseään ja omaa kehoaan. Tuntee omat rajansa ja osaa pitää niistä kiinni. |
Oma katsomus | Harjoittelee pysähtymistä, kuuntelemista ja rauhoittumista. Tietää, että partiolaisilla Suomessa ja maailmalla on erilaisia katsomuksia. | Hiljentyy ja pohtii katsomustaan. Kunnioittaa erilaisia katsomuksia. | Hiljentyy ja keskustelee katsomukseen liittyvistä ajatuksistaan. Tunnistaa oman ja toisen katsomuksiin liittyviä yhteisiä ja erottavia piirteitä. | Muodostaa omaa katsomustaan ja pystyy keskustelemaan siitä. Osaa kuunnella ja arvostaa toisten näkemyksiä ja katsomusta. | Elää oman katsomuksensa mukaista elämää. Suhtautuu positiivisesti eri katsomusten väliseen toimintaan. |
Moraali | Erottaa oikean ja väärän. Haluaa toimia oikein. Pystyy keskustelemaan tilanteista, joissa on toiminut väärin, tarvittaessa aikuisen tukemana. | Tunnistaa erilaisia eettisiä näkökulmia ja arvoja. Ymmärtää sääntöjen merkityksen. | Tunnistaa useampia eettisiä näkökulmia. Ymmärtää eettisten valintojen seurauksia. Muodostaa omaa käsitystään oikeasta ja väärästä. | Osaa ottaa kantaa ja perustella omista arvoistaan käsin. Huomioi vasta-argumentit ja muovaa tarvittaessa omaa mielipidettään. Uskaltaa tehdä omien arvojensa mukaisia ratkaisuja, vaikka toiset toimisivat toisin. | Käsitys oikeasta ja väärästä näkyy omassa toiminnassa. Käy rakentavaa keskustelua eri näkökulmia edustavien kanssa. |
Ongelman- ratkaisu | Kokeilee rohkeasti uusia asioita ja taitoja, vaikka ei vielä osaisi. | Malttaa kokeilla erilaisia ratkaisuja ongelmiin. Uskaltaa yrittää uudelleen, vaikka epäonnistuisi. | Tarkastelee ongelmia eri näkökulmista ja keksii uusia ratkaisuja. Haluaa oppia taitoja haastavuudesta huolimatta. | On monipuolinen ongelmanratkaisija. Keksii ratkaisuja omien kokemustensa ja muiden näkökulmien pohjalta. Jaksaa harjoitella vaikeaa asiaa sinnikkäästi ja kehittää omaa ajatteluaan. | Ratkaisee ongelmia luovasti tutkittuun tietoon ja faktoihin perustuen. Huomioi ratkaisuissaan useat näkökulmat ja muodostaa tarvittaessa kompromisseja. Auttaa muita ihmisiä ongelmien ratkaisemisessa. |
Osaaminen | Osaa aikuisen tuella arvioida osaamistaan ja sanoa, mikä meni hyvin ja mikä ei. | Osaa kertoa taidoistaan toisille. Osaa pysähtyä ja arvioida toimintaansa. | Osaa sanoittaa osaamistaan. Harjoittelee rakentavan palautteen antamista ja vastaanottamista. Myöntää virheensä. | Osaa hyödyntää osaamistaan eri tilanteissa ja kehittää sitä. Osaa antaa rakentavaa palautetta. Hyödyntää reflektointia ja saamaansa palautetta kehittyäkseen. | Haluaa kehittää itseään ja osaamistaan aktiivisesti. Asettaa itselleen saavutettavia tavoitteita ja arvioi niiden onnistumista palautteen perusteella. Osaa käyttää palautteen antamista ohjaamisen keinona. |
Aihe | Sudenpentu | Seikkailija | Tarpoja | Samoaja | Vaeltaja |
Vuorovaikutus | Haluaa olla hyvä kaveri ottamalla kaikki mukaan ryhmään. Kohtelee kaikkia tasapuolisesti ja auttaa toisia. Huomaa kiusaamistilanteet ja kertoo niistä aikuiselle. | Luo kaveruussuhteita erilaisiin ihmisiin ja ymmärtää, että kaikkien kanssa pitää pystyä toimimaan. Näkee oman osuutensa ristiriitatilanteissa ja osaa tarvittaessa joustaa. | Tunnistaa hyviä ja huonoja kaverisuhteita sekä osaa irtaantua haitallisista kaverisuhteista. Osaa ratkoa ristiriitatilanteita. Uskaltaa puolustaa kiusattua. | Kykenee luomaan erilaisia ihmissuhteita ja huolehtii läheisistään. Osaa ratkaista pienryhmän johtajana erilaisia ristiriitatilanteita. Tunnistaa kiusaamisen ja osaa puuttua siihen. | Ylläpitää ihmissuhteitaan huomioiden toisten ja omat tarpeet. Luo yhteisöjä, joissa on turvallista olla ja ristiriitatilanteet ratkaistaan rakentavasti. |
Moninaisuus | Ymmärtää, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Tietää, että ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja taustoja. On utelias oppimaan erilaisista kulttuureista, katsomuksista, tavoista ja ihmisistä. | Syventää tietojaan ja ymmärrystään erilaisista kulttuureista, katsomuksista, tavoista ja ihmisistä. Arvostaa ihmisiä, jotka kuuluvat eri taustoihin kuin oma perhe tai kaveripiiri. | Ymmärtää, että ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja edellytyksiä elämässä. Tunnistaa erilaisiin kulttuureihin, katsomuksiin ja ihmisiin liittyviä stereotypioita ja osaa nähdä asiat niitä laajemmin. Näkee moninaisuuden rikkautena. | Ymmärtää, että ihmisten elämäntilanne, tausta ja ominaisuudet vaikuttavat heidän tapaansa toimia ja elää. Työstää aktiivisesti ennakkoluulojaan sekä suhtautuu kuunnellen ja avoimesti muihin ihmisiin. | Arvostaa ihmistä ja ihmisyyttä, vaikkei hyväksy kaikkia toisten tekoja, mielipiteitä tai arvoja. Osaa kohdata toisia kunnioittavasti ja huomioiden esimerkiksi katsomukset ja esteettömyyden. |
Vastuunkanto | Pitää lupauksensa. Osaa hoitaa pieniä hetkellisiä vastuutehtäviä. | Osaa sopia asioista muiden kanssa ja pitää sopimuksista kiinni. Pystyy hoitamaan pieniä illan tai retken vastuutehtäviä. | Pitää kiinni sopimuksistaan, vaikka kiinnostus loppuisi. Pystyy hoitamaan isompia vastuutehtäviä yhdessä toisen kanssa. | Pystyy tekemään pitkän aikavälin sopimuksia ja pysymään niissä. Osaa suunnitella ja toteuttaa vastuutehtävän. Pyytää tarvittaessa apua. | Ymmärtää, että on itse vastuussa itsestään ja lupaamistaan asioista. Sitoutuu itselleen sopiviin projekteihin tai pesteihin. |
Tunteet | Tunnistaa omia tunteitaan ja osaa kertoa niistä muille. Tunnistaa muiden tunteita ja osaa ottaa niitä huomioon esim. lohduttamalla, rohkaisemalla ja iloitsemalla yhdessä. | Tunnistaa omien ja muiden tunteiden aiheuttajia sekä tunteisiin ja käyttäytymiseen liittyviä syy-seuraussuhteita. Hallitsee joitain keinoja omien tunteiden säätelyyn. | Tietää, että kaikenlaiset tunteet, hankalatkin, kuuluvat ihmisenä olemiseen. Harjoittelee vaikeampienkin tunteiden kanssa elämistä ja toimintakyvyn säilyttämistä. Osaa keskustella tunteista sekä samaistua muiden tunteisiin | Tietää, miten tunteet muodostuvat. Hallitsee monipuolisesti erilaisia keinoja säädellä omia tunteitaan ja niihin liittyvää käyttäytymistään. Osaa kohdata muita ihmisiä empaattisesti ja tunnistaa tunteita ja niiden aiheuttajia heidän käyttäytymisensä takana. | On avoin omille tunteille ja ilmaisee niitä tilanteeseen sopivalla tavalla. Ymmärtää tunteita oman ja muiden toiminnan vaikuttimina. |
Ryhmä | Osaa toimia tutussa pienryhmässä aikuisen johdolla. | Osaa toimia vieraammassakin pienryhmässä aikuisen johdolla. Harjoittelee pienten johtamistehtävien hoitamista kokeneemman ohjauksessa. | Osaa toimia erilaisissa pienryhmissä. Osaa hoitaa väliaikaisia johtamistehtäviä. | Tunnistaa itselleen tyypillisen tavan olla ryhmän jäsenenä. Osaa johtaa pienryhmää. | Osaa toimia ryhmissä erilaisissa rooleissa tarpeen mukaan. Osaa johtaa eri kokoisia ryhmiä ja eri ikäisiä ihmisiä. Osaa tukea muita heidän tunteidensa kanssa ja toimia turvallisena ja kuuntelevana aikuisena. |
Aihe | Sudenpentu | Seikkailija | Tarpoja | Samoaja | Vaeltaja |
Vaikuttaminen | Osaa perustella oman mielipiteensä yksinkertaisella tavalla. Tuntee eri toimijoita omalla paikkakunnallaan. | Tietää osallistumismahdollisuuksista demokraattisissa yhteisöissä. Pystyy tekemään kompromisseja. Tietää, mitä toimijat tekevät yhteiskunnassa ja miksi kyseiset toiminnot ovat tärkeitä. | Uskaltaa ottaa kantaa itseään koskeviin asioihin ja osaa perustella kantansa monipuolisesti. Pystyy asettumaan toisen asemaan ja ymmärtämään erilaisia näkökulmia. Tietää omat keinonsa vaikuttaa asioihin. | On tietoinen omista ja muiden mahdollisuuksista ja oikeuksista vaikuttaa yhteiseen päätöksentekoon. Seuraa yhteiskunnallista keskustelua. Tuntee yhdistystoiminnan perusteet. | Tunnistaa yhteiskunnallisia rakenteita Suomessa, Euroopassa ja globaalisti sekä tietää, miten ne vaikuttavat päätöksentekoon. Vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin myös globaalisti. |
Yhteisöllisyys | Tunnistaa, mihin ryhmiin kuuluu. Noudattaa ryhmien yhteisiä tapoja ja sääntöjä. | Kokee yhteenkuuluvuutta ryhmäänsä ja on kiinnostunut ryhmän yhteisistä asioista. Toimii ryhmänsä yhteiseksi hyväksi. Pitää huolta omasta asuinympäristöstään. | Rakentaa ryhmähenkeä yhdessä muiden kanssa. On mukana päättämässä yhteisistä toimintatavoista. Kehittää omaa asuinympäristöään. | Tunnistaa yhteisöjä, joihin kuuluu. Ymmärtää yhteisöjen toimintatavat ja osaa toimia niiden mukaan tarvittaessa kyseenalaistaen. Kehittää omia yhteisöjään ja osallistuu päätöksentekoon. | On valmis käymään arvokeskustelua yhteisöissään. Toimii aktiivisesti sen eteen, että kaikilla olisi hyvä olla omissa asuinympäristöissään ja yhteisöissään. Osaa johtaa yhteisöllisyyden tunteen muodostumista. |
Rauha | Tutustuu eri kulttuureihin Suomessa ja muissa maissa. Tuntee oman kulttuurinsa tapoja toimia. | Ymmärtää, että on erilaisia kulttuureita ja suhtautuu kunnioittavasti niihin liittyviin arvoihin ja tapoihin. Osaa kohdata ihmisiä yhdenvertaisesti, myös digitaalisessa ympäristössä | Ymmärtää erilaisia tapoja toimia ja osaa sovittaa niitä yhteen. Ei lähde mukaan vastakkainasetteluun. Pohtii kestävän rauhan edellytyksiä. | Osaa perustella omien ryhmiensä tapoja, mutta suhtautua niihin myös kriittisesti. Ymmärtää, että konfliktitilanteet ovat harvoin mustavalkoisia. Edistää positiivista vuorovaikutusta myös digitaalisessa ympäristössä. | Rakentaa rauhaa ihmisryhmien välillä. Puuttuu aktiivisesti vihapuheeseen ja vastakkainasetteluun. Pyrkii ymmärtämään konfliktin osapuolten näkökulmia. |
Kriisitilanteet | Kuuntelee ohjeita ja odottaa omaa vuoroaan. Noudattaa opittuja turvallisia tapoja ja tunnistaa vaaratilanteen. | Toimii tutuissa tilanteissa oma-aloitteisesti opitun mallin mukaisesti. Osaa välttää vaaratilanteita. | Toimii aloitteellisesti yllättävissä ja epämiellyttävissäkin tilanteissa. Tunnistaa omaa turvallisuuttaan uhkaavia tekijöitä. | Säilyttää harkinta- ja toimintakykynsä kuohuttavissakin tilanteissa. Pystyy jälkeenpäin palaamaan tilanteeseen. | Ennakoi tilanteita ja tapahtumien kulkua oman ja yhteisöjensä kannalta. Varautuu yllättävienkin kriisien varalta. |
Kestävä kehitys | Tekee arjessaan valintoja, joilla edistää maapallon resurssien riittämistä. | Kyseenalaistaa omia ja perheensä kulutustottumuksia sosiaalisen ja ekologisen kestävän kehityksen näkökulmasta. Keskustelee paremmista valinnoista aikuisen johdolla. | Tekee kestäviä valintoja johdonmukaisesti kaikilla elämän alueilla. Pystyy perustelemaan valintansa muille ikätovereilleen. | Pystyy perustelemaan muille, miksi on tärkeää säästää resursseja. Toimii positiivisena esimerkkinä kestävän kehityksen periaatteita edistävissä valinnoissa läheisilleen. | Kehittää yhteisöjä ja yhteiskunnallisia rakenteita kestävyyttä edistäen vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Innostaa esimerkillään muita. |
Aihe | Sudenpentu | Seikkailija | Tarpoja | Samoaja | Vaeltaja |
Luontosuhde | Saa positiivisia kokemuksia luonnosta ja menee innostuneesti luontoon tutkimaan, leikkimään ja oppimaan. | Nauttii luonnossa liikkumisesta ja saa uusia kokemuksia luonnosta. | Saa luonnossa olemisesta fyysisiä ja henkisiä voimavaroja. | Löytää oman tapansa viettää aikaa luonnossa. Arvostaa luontoa paikkana rauhoittua. | Hakee luonnossa liikkumalla henkisiä ja fyysisiä voimavaroja ja on tehnyt luonnosta merkityksellisen osan elämää. Kokee olevansa osa luontoa ja sen moninaista ekosysteemiä. |
Ulkona liikkuminen | Opettelee perusretkeilytaitoja ja osaa liikkua luonnossa eri vuorokauden aikoina aikuisen tuella. Harjoittelee ulkona nukkumista. | Hallitsee perusretkeilytaitoja ja osaa retkeillä jättämättä jälkiä luontoon. Yöpyy retkillä ulkona säännöllisesti. | Osaa ja haluaa liikkua luonnossa kaikkina vuodenaikoina. Osaa mukauttaa oman toimintansa suhteessa ympäristöön. | Toimii luonnossa myös poikkeuksellisissa olosuhteissa. Jättää luonnon parempaan tilaan kuin sinne tullessaan. | Liikkuu turvallisesti luonnossa kaikissa olosuhteissa. Retkeilee vastuullisesti ja opastaa myös muita kestävässä tavassa nauttia luonnosta. |
Ympäristön-suojelu | Korjaa omat jälkensä elinympäristössään ja ymmärtää luonnosta huolehtimisen tärkeyden. | Ymmärtää, että jokaisella on vastuu elinympäristöstämme. Tekee arjessaan tietoisia valintoja luonnon hyväksi. | Tunnistaa omien valintojensa merkityksen luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Perustelee muille luonnon hyväksi tehtyjä valintoja. | Tekee tietoisia valintoja, jotka tukevat luonnon monimuotoisuutta ja elpymistä. Osallistuu yhteisössään ympäristönsuojeluun. | Elää elämää, joka on sopusoinnussa maapallon kantokyvyn kanssa. Osallistuu luonnon ennallistamistoimiin. |
Ekosysteemit | Kokee luonnon arvokkaana. Ymmärtää, että eläimillä ja kasveilla on oma paikkansa luonnossa. | Tutustuu luonnon monimuotoisuuteen havainnoimalla erilaisia kasveja, eläimiä ja ekosysteemejä. Hahmottaa luonnon monimuotoisuuden merkityksen ihmisen elämän kannalta. | Ymmärtää ihmisen vaikutuksen ekosysteemien hyvinvoinnille. Ymmärtää luonnon monimuotoisuuden merkityksen ihmisen selviytymiselle ja elämänlaadulle. | Hahmottaa luonnon olevan monimutkainen ekosysteemi, jossa eri lajit - ihminen mukaan lukien - vaikuttavat toisiinsa. | Osaa tarkastella eri ihmisten ja yhteisöjen erilaisia tapoja suhtautua ja vuorovaikuttaa luonnon kanssa. |
Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry
Pikalinkit