Avauksia katsomuskasvatuksen kolmijakoon

Katsomusidentiteetin rakentaminen

Katsomusidentiteetin rakentuminen lähtee liikkeelle pienestä vauvasta. Syntyessään lapsi on vapaa henkilökohtaisesta katsomuksesta, mutta hän on ympäristön vaikutusten alainen. Ympärillä vallitseva kulttuuri ja lähipiirin muodostama ilmapiiri alkavat muokata lapsen katsomusta. Esimerkiksi erilaisiin uskontoihin positiivisesti, välinpitämättömästi tai vihamielisesti suhtautuvat vanhemmat siirtävät tahtomattaankin positiivisen tai negatiivisen asenteensa jo hyvin pieniin lapsiin. Tämä näkyy esimerkiksi koulumaailmassa jo alakoululaisten ajattelussa. Esikouluikäinenkin lapsi voi vahvasti julistaa oikeaa ja väärää tapaa uskoa, vaikka hänellä ole varsinaisesti vielä omaa katsomuksellista vakaumusta, vaan tapa suhtautua asioihin niin kuin lähipiiri suhtautuu.

Tärkeään asemaan nousevatkin näin ollen katsomusidentiteetin rakentamistaidot sekä se, miten lapsille ja nuorille annetaan mahdollisuus muodostaa omaa katsomustaan erilaisten katsomusten ja vakaumusten viidakossa. Yksi tapa on, että turvallinen katsomuksellinen ilmapiiri luodaan positiivisella suhteella johonkin katsomukseen. Kun lapsi oppii “hengellisen kielen” jo pienestä asti, on hänen kasvaessaan huomattavasti helpompi punnita omaa tapaansa ajatella ja uskoa ja alkaa muodostaa omaa vakaumustaan. Jos hengellinen kieli puuttuu, voi asioiden, tunteiden ja tilanteiden sanoittaminen nousta ylitsepääsemättömän vaikeaksi.

On tärkeää, että lapset ja nuoret partiossa oppivat kuulemaan, tunnistamaan, näkemään ja kunnioittamaan sekä omaa hengellistä tarvetta, että toisten hengellistä tarvetta. Vakaumus ei ole yksiselitteinen asia, joka imetään äidinmaidosta, vaan se muuttuu ja muokkautuu läpi koko elämän. Tämä kertoo myös siitä, että esim. kotoa opittu uskonnollisuus harvoin sellaisenaan siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Jokainen ihminen muokkaa omaa vakaumustaan omista lähtökohdistaan, omien kokemusten ja  lähipiirin vaikutuksen kautta. Suurta hengellistä väkivaltaa on yrittää kieltää lapselta mahdollisuus hengellisen vakaumuksen etsintään.

Avainasemassa ovat kysymykset siitä, miten ilmapiiri saadaan avoimeksi erilaisia vakaumuksia arvottamatta? Lippukunnassa on tärkeää lähteä liikkeelle siitä, että partion arvot (joihin myös hengellisyys ja uskonnolliset kysymykset liittyvät) ovat esillä. Vanhemman, joka etsii lapsellensa harrastusmahdollisuutta, tulee myös tietää, että partiolla on arvopohja ja toimintaan liittyy myös omassa vakaumuksessa ja hengellisyydessä kasvamista. Partiossa ei ole oikeita ja vääriä tapoja uskoa ja ajatella hengellistä asioista.

Lapset kysyvät ja puhuvat kyllä, kun heille annetaan siihen tila ja mahdollisuus. Esimerkiksi vierailulla eri uskontojen pyhiin tiloihin sudenpennut saattavat esittää paljon kiperiäkin kysymyksiä symboleihin, historiaan, arkkitehtuuriin ja johtajan vakaumuksen liittyen. Keskusteluun tulee luontevana osana myös erilaiset tavat uskoa ja ajatella. Tai kun vuoden lopulla puhutaan joulusta ja siitä, miten sitä kunkin kodissa vietetään, olemme parhaan mahdollisen toisen (vakaumuksen) kunnioittamisen äärellä, kun kuulemme, kuka kävi joulukirkossa, kenellä jouluna kävi joulupukki, kenen mummo luki jouluevankeliumin, kenen joulu oli tavallinen päivä ilman koulua tai kuka viettikin jotain toisenlaista juhlaa toisesta syystä. Johtajalla on oltava valmiudet keskustella erilaisista näkemyksistä ja myös omasta tavastaan ajatella näistä asioista siirtämättä sitä ”ainoana totuutena” lapsille.

Lapsi ja nuori tekee sitä, mikä on sosiaalisesti hyväksyttyä, ja piilottaa sen, mikä on kiellettyä tai väheksyttyä. Hengellisen ja henkisen kasvun ja kasvatuksen pitää siis olla sallittua ja hyväksyttyä, mutta ei päälle liimattua. Erilaisia arvo- ja moraalikysymyksiä voi käsitellä monessa partio-ohjelman eri kohdassa. Lähtökohdan on oltava se, että kukin saa ja uskaltaa tuoda näkemyksensä esiin pelkäämättä leimaamista tai nolaamista. Toimintaryhmässä pitää olla ilmapiiri, joka sallii erilaisia näkemyksiä. Kun ryhmän jäsen uskaltaa sanoa ja perustella näkemyksensä, joka arvokysymyksissä usein pohjaa sanojan uskontoon ja kulttuuriin, kasvavat niin sanojat kuin kuulijatkin.

Esimerkki katsomuksen rakentamis- ja rakennuttamistaidoista:

1. Katso rohkeasti omaa vakaumustasi.

•  Mistä se muodostuu?
•  Mikä/kuka on vaikuttanut eniten tapaasi ajatella hengellisistä asioista?
•  Ahdistutko, kun ajattelet vakaumustasi? Miksi?
•  Oletko valmis kasvamaan vakaumuksessasi?

2. Puhu näistä asioista jonkun/joidenkin kanssa.

• Etsi joku, joka ajattelee suurin piirtein samoin.
•  Etsi joku, joka ajattelee eri tavalla. Kuuntele.
• Kokeile erilaisia uskontoihin tai aatteisiin liittyviä rituaaleja ja tapoja, esimerkiksi rukoilua tai meditaatiota. Pohdi, miltä nämä sinusta tuntuvat.

3. Ota selvää erilaisista vakaumuksista, tavoista ajatella.

• • Mikä niissä on hyvää?
  • Mikä tuntuu vieraalta? Miksi?

4. Kun olet auktoriteettiasemassa esim. johtajana partiossa, anna ryhmässäsi lupa puhua hengellisistäkin asioista.

• • Älä väheksy tai naureskele.
  • Kannusta ja kysy.
  • Älä oleta.

5. Muista, että vakaumus ei ole oikea tai väärä. Ihmisoikeuksiin kuuluu mahdollisuus muodostaa oma katsomus. Se on myös muuttuva ja elävä asia, ei kerran löydettävä totuus.

• • Älä siirrä omaa ajattelutapaasi oikeana eteenpäin vaan mahdollista kunkin oma.

6. Ole herkkänä myös näille asioille.

• • Kuuntele ja kunnioita.
  • Keskustele ja kunnioita.
  • Pohdi ja kunnioita.

Katsomuksesta iloitseminen ja sen hyödyntäminen
Omasta katsomuksesta iloitseminen on ihmisen henkilökohtaista asennetta ja toimintaa. Oman katsomuksen tunnistaminen ja siihen turvautuminen vahvistaa ihmisen identiteettiä ja voi tuottaa suurta iloa. Puhutaan elämän merkityksellisyyden ymmärtämisestä, tunteesta ”kun kaikki loksahtaa paikoilleen”.

Partio tähtää siihen, että jokainen löytää oman katsomuksellisen identiteettinsä ja pystyy iloitsemaan siitä. Vakiintunut katsomusidentiteetti voi parhaimmillaan antaa käsittelykeinoja elämän suurten asioiden äärellä, esimerkiksi onnettomuuden, suurten elämänmuutosten tai kuoleman kohdatessa. Vakiintunut katsomusidentiteetti pohjaa myös eettistä ajattelua. Katsomuksellisilla asioilla voidaan perustella elämän valintoja, sitä miten toisia ihmisiä ja itseä tulisi kohdella. Suomessa eettinen normisto pohjautuu kristilliseen ihmiskäsitykseen.

Katsomuksen harjoittaminen on yksi osa katsomusidentiteetistä iloitsemisen taitoja. Partiossa merkittävän esimerkin ja raamit tälle antaa lippukunnan perinteet ja jokainen partiojohtaja. Positiivinen asenne erilaisia katsomuksia kohtaan on tärkeää ja sen tulee välittyä johtajilta lapsille.

Usein johtajina toimivat nuoret ja nuoret aikuiset ovat katsomusidentiteetin rakennusvaiheessa. Esimerkiksi rippikoulu, protu tai kripa on monelle ensimmäinen merkittävä kokemus oman katsomusidentiteetin tarkastelusta. Tämä elämänvaihe tarjoaa partiossakin pohjan katsomuksesta keskustelemiselle ja sen harjoittamiselle.

Ihmisen katsomuksellinen identiteetti ei ole koskaan valmis. Se muokkaantuu ja elää elämän eri vaiheiden ja tapahtumien seurauksena. Partiossa on parhaimmillaan mahdollisuus luoda ilmapiiri erilaisten katsomusten turvalliselle kohtaamiselle. Oman katsomuksen muuttuminen voi aiheuttaa ahdistusta ja silloin on vaikea luoda ilmapiiriä, jossa iloitaan toisten katsomuksista ja opitaan niistä. Jos partiojohtaja ei tunne oloaan kotoisaksi hengellisten asioiden äärellä, eivät lapsetkaan koe oloaan mukavaksi ja turvalliseksi. Johtajalla on lupa kysyä, kyseenalaistaa ja etsiä vastauksia yhdessä muiden kanssa. Partiossa tulee olla mahdollisuus myös kritiikille uskontoja kohtaan. Sen paikka on johtajien kesken riittävän osaamisen tuella (esimerkiksi taustayhteisöstä voi pytää apua näihin keskusteluihin). Ilo lähtee yhteisestä jakamisesta ja ymmärtämisestä. Jakamiseen rohkaistutaan, kun koetaan, että oman katsomuksen pohtiminen ei aiheuta torjutuksi tulemista. Partiossa tulisi luoda tilanteita, joissa lapsi ja nuori kokee tulleensa kuulluksi, saaneensa aidosti olla omanlaisensa ja silti ryhmän jäsen. Tuottaessaan esimerkiksi katsomuksestaan nousevia ajatuksia, partiolainen tuottaa ryhmäänsä luonnostaan monikulttuurisuutta. Partiossa pitää olla lupa huudahtaa: “Herralle kiitos, että se avain löytyi!”, “Karma strikes back” tai “Oikein tulee tehdä, koska olemme vastuussa toisillemme”.

Partion tulisi rohkeammin tarjota paikkoja, jossa omaa hengellistä katsomusta voi tarkastella ja toteuttaa. Esimerkiksi (suur)leirien hengellinen ohjelma on oiva mahdollisuus. Partion tehtävä ei ole käännyttää, vaan tukea kunkin oman katsomuksen löytymisessä ja sen murrosvaiheissa. Tätä voidaan tehdä katsomuskohtaisesti tai yhteiskatsomuksellisesti. Laadukas yhteishengellinen ohjelma on sellaista, jossa niin muslimi, juutalainen, hindu, kristitty kuin ateisti voi turvallisesti olla oma itsensä ja saada rakennuspalikoita oman katsomuksen äärellä pysähtymiseen. Positiivista katsomuksen vapautta on se, että jokaisen katsomuksen tunnukset ja merkit saavat olla esillä, eikä se, että kaikki ne piilotetaan. On hyvä myös tiedostaa se, että valtaosa suomalaisisista tunnustavat kristillistä identiteettiä. Se ei saa olla ainoa oikea totuus, mutta se on myös asia, joka saa näkyä.

Katsomusten ominaispiirteiden erottamisen sijaan meidän tulisi etsiä yhteisiä nimittäjiä. Yhdessä voi olla helpompaa kysyä, etsiä ja löytää, sekä iloita. Partion ihanteet ja arvot ovat kaikille partiolaisille näitä yhteisiä nimittäjiä. Nämä vaikuttavat eri katsomusten valossa tarkasteltuna eri tavalla ja se onkin oiva keskustelun paikka.

Osa katsomuksellisista aisoista voidaan kokea keskenään ristiriitaisiksi ja konflikteja voidaan synnyttää myös hakemalla sitä. Ei ehkä ole järkevää nostaa esiin suurimpia  vastakkaisia näkökulmia, vaan nimenomaan iloita niistä yhdistävistä tekijöistä. Tässäkin kohtaa partiokasvatus voi olla edelläkävijä, ja antaa partion sisällä toimivalle katsomustoiminnalle raamit: katsomuksesta huolimatta partiolainen sitoutuu partion yhteiseen arvopohjaan. Partio on avoin kaikille, jotka hyväksyvät sen arvot (tämä lause on partion peruskirjasta).

Esimerkki katsomuksen iloitsemisen ja hyödyntämisen taidoista:

1. Partioryhmän sisällä saman katsomuksen omaavat kannustavat toisiaan olemaan
aktiivisia oman katsomusyhteisönsä tapahtumissa ja toiminnassa silloinkin, kun elä-
mässä on kaikki hyvin. Tätä kutsutaan ennakoivaksi ja kannattelevaksi toiminnaksi,
mikä jää usein kriisitoiminnan varjoon.

2. Ryhmän jäsenen kohdatessa elämän kriisin partionjohtaja ohjaa tämän saamaan
apua ja lohdutusta katsomuksellisesta taustayhteisöstä. Ryhmä myös yhdessä pohtia
tapahtunutta, antaen lohdutuksen sanoja omasta katsomuksesta käsin.

3. Partioryhmä kannustaa toisiaan etsimään vielä syvempää merkitystä elämään, ja
toteuttamaan jäsentensä kutsumusta.

Katsomusdialogiset taidot

Katsomusdialogitaidot ovat kykyä käydä keskustelua toisten katsomusten kanssa. Dialogitaidot ovat tärkeitä partiolaisille, koska partio on kansainvälinen rauhankasvatusjärjestö. Koska maailmankatsomus on ihmisen identiteetille tärkeä asia, rauhaa ei voi rakentaa ilman kaikkien osapuolten katsomuksien jonkinasteista ymmärrystä ja kunnioitusta.

Dialogi vaatii oman maailmankatsomuksen jäsentymistä, tutustumista muihin maailmankatsomuksiin ja niitä edustaviin ihmisiin, omaa pohdiskelua, avointa keskustelua ja ennen kaikkea avointa mieltä. Dialogin kävijän täytyy olla valmis ymmärtämään toisen tapaa ajatella maailmaa ja hyväksymään hänen näkökulmansa. Omia kantoja pitää pystyä perustelemaan niin, ettei loukkaa toisen maailmankuvaa. Dialogin tavoitteena ei saa olla käännyttäminen tai keskustelun ”voittaminen”; tavoitteena pitäisi olla, että molemmat ymmärtävät toistensa maailmaa vähän aiempaa paremmin, ja että yhdessä voidaan parantaa maailmaa ja partiota niin, että se toimii kaikille. Käytännössä tämä voi tarkoittaa vaikka sitä, että pystytään sopimaan leirijärjestelyistä niin, että kaikki kokevat itsensä tervetulleiksi ja arvokkaiksi.

Dialogitaitojen rakentaminen lähtee tutustumisesta omaan katsomukseen ja sen juuriin. Erityisesti nykyisessä sirpaloituneessa yhteiskunnassa kulttuurisiin juuriin,  omaan ajatteluun ja omaan toimintaan vaikuttaviin tekijöihin tutustuminen on tärkeää. Omaan katsomukseen tutustuminen tapahtuu yleensä pääosin kodin ja koulun kautta, mutta partiossa tätä voidaan tukea esimerkiksi tekemällä jälkiä tai muita suorituksia, joissa tutustutaan omaan yhteisöön ja sen toimintaan. Yksilön maailmankatsomuksen ei
kuitenkaan tarvitse olla valmiiksi rakentunut ennen kuin hän voi osallistua dialogiin.

Omia dialogitaitojaan voi kehittää havainnoimalla erilaisia tapoja elää ympärillään ja katsomalla niitä hyväksyvin silmin. Tutustuminen eri kulttuureihin ja maailmankatsomuksiin voi tapahtua lukemalla, median välityksellä tai mieluiten elävässä kanssakäymisessä toisen kulttuurin edustajien kanssa. Eri kulttuureihin tutustuminen voi lähteä myös hyvin pienestä, eri lippukuntien kulttuurieroihin tutustumisesta.

Joskus kuulee sanottavan, että avataksemme partion oikeasti myös vaikkapa maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille, meidän täytyy karsia partiosta kaikki uskonnollisuuteen viittaavakin. Tämä on kuitenkin suuri harhaluulo. Monikulttuurisuuden nimissä katsomuksia tai uskontoja ei saa sulkea partiokolon oven tai leiriportin ulkopuolelle. Useimmat monikulttuuriset tai maahanmuuttajataustaiset perheet suhtautuvat hyvin myönteisesti uskontoihin ja katsomuksiin, silloinkin, kun perheen oma katsomus on eri kuin vaikkapa lippukunnan taustayhteisön katsomus. Uskontokielteisyys on asia, jota useat maahanmuuttajataustaiset perheet sitä vastoin vieroksuvat niin järjestötoiminnassa kuin koulumaailmassakin.

Partiossa oma ryhmä on avainasemassa partio-ohjelman toteuttamisessa, niin myös katsomusdialogin harjoittelussa. Ryhmässä dialogitaitoja ohjataan tuomalla niitä pieninä annoksina mukaan mahdollisimman moniin tilanteisiin, joissa hengellisyys ja maailmankatsomus ovat jotenkin esillä. Kipinänä voi toimia vaikka joku tilanne tai kommentti, eikä asiaan tarvitse joka kerta syventyä juurta jaksain. Tasavertaisessa ja tutussa ryhmässä lapset ja nuoret voivat harjoittaa taitojaan esitellä omaa taustaansa, omia mielipiteitään ja näkemyksiään, vaikka nämä olisivatkin vielä keskeneräisiä. Tämä asettaa kuitenkin partiojohtajan keskustelun vartijaksi, koska ryhmän johtajan tulee huolehtia siitä, että kaikkia katsomuksia kohdellaan tasavertaisina. Lapsia ja nuoria ei myöskään saa tahtomattaan asettaa sellaiseen asemaan, jossa he joutuvat puolustamaan omaa taustaansa tai esiintymään oman katsomuksensa edustajana tai puolustajana. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun nuoren partiolaisen oma identiteetti on vielä muodostumassa. Osa lapsista saattaa kertoa katsomuksestaan ja kulttuuritaustastaan mielellään ja kokea hyvin positiivisena asiana sen, että hänen taustansa huomioidaan ja tuodaan näkyväksi ja että hän saa kertoa omasta katsomuksestaan. Osalle tämä voi kuitenkin olla hyvinkin vaikeaa.

Dialogitaitojen harjoittelu ryhmässä on usein helpointa ja turvallisinta aloittaa tarkastelemalla eri katsomusten yhteisiä aineksia. Yhteisiä sisältöjä ovat monet eettiset periaatteet ja toisten ihmisten ja ympäristön kunnioittaminen ja siitä  huolehtiminen. Tällaista katsomusdialogia voidaan harjoittaa jo sudenpentujen ja seikkailijoiden ikäkausissa.

Silloinkin, kun eri katsomusten näkemykset eroavat toisistaan, tarjoaa ohjattu keskustelu ja yhdessä toimiminen partiossa hienon mahdollisuuden keskustella näistä toisia kunnioittavasti ja rakentavasti, varsinkin vanhempien ikäkausien kanssa. Kukin lapsi ja nuori saa eväitä tarkastella omaa katsomustaan sen kautta, mitä siitä jakaa toisille. Samalla tämä tarjoaa mahdollisuuden toisten katsomusten kunnioittavaan ymmärtämiseen ja mahdollisuuteen olla rakentamassa rauhaa tähän maailmaan.

Esimerkki katsomusdialogin rakentamisen taidoista:

1. Katsomusdialogia käytävässä ryhmässä johtajan tulee tietää eri katsomuksista ja
niiden opeista riittävästi ja vähän enemmän kuin itse keskustelijat tietävät. Johtaja
voi myös kääntää tämän ryhmän yhteiseksi tutkimusalueeksi, ja ryhmä voi paneutua
oppien selvittämiseen yhdessä.

2. Johtajan pitää olla rehellinen, tasapuolinen ja aidosti kiinnostunut aiheesta eikä
tehdä sitä pakosta. Johtajan tehtävä on järjestää inspiroivat ja monipuoliset
tilanteet oppimisen tueksi ja varmistaa, että kaikki osallistujat tuntevat olonsa turvalliseksi
ja kiinnostuneiksi.

3. Ryhmän tulee nähdä dialogitaitojen harjoittelemisen tarkoitus. Partiolaisen
tehtävänä on tuoda rauhaa eri tilanteisiin, ja varsinkin katsomusten kesken
voidaan nähdä haavoittavia keskusteluja. Ryhmän jäsenten tulee omaksua dialogitaitojen
myötä identiteetti, jossa partiolainen etsii rauhaa ja ratkaisuja
tilanteisiin, joissa erot tekevät yhteistyön vaikeaksi.