Partion ikäkaudet

Partio-ohjelma Suomessa on suunniteltu 7-22 -vuotiaille eli kattamaan koko peruskouluajan sekä koko nuoruusvuosien kehityksen vuodet. Partiokasvatus on oheiskasvatusta kodin ja koulun rinnalla. Partiotoiminnan kohderyhmässä on haluttu pitäytyä kouluikäisissä, mikä määrittelee kohderyhmän alarajan. Koska partion tavoitteena on olla mukana kasvattamassa lapsista ja nuorista yhteiskuntaa rakentavia aikuisia, on partion kohderyhmä katsottu tarpeelliseksi nyky-Suomessa ulottaa nuoriin aikuisiin. Harva 18-vuotias kokee vielä olevansa täysivaltaisesti aikuinen. Aikuistuminen ei tapahdu päivässä, viikossa tai edes vuodessa. Lain määrittelemästä täysi-ikäisyydestä usein vasta alkaa aikuistumisprosessi, jota partio haluaa vielä olla tukemassa. Niinpä ohjelma on ulotettunoin 22 vuoden ikään, jonka muun muassa nuorisopsykiatria näkee psyykkisen aikuistumisen iäksi.

Kohderyhmä on jaettu viiteen ikäkauteen siten, että fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kehitys huomioon ottaen mahdollisimman samankaltaisessa kehitysvaiheessa olevat kuuluisivat samaan ikäkauteen. Siten heidän kehitystarpeensa ja haasteensa ovat siinä määrin samanlaisia, että niihin voidaan vastata samoissa toimintaryhmissä samantapaisin keinoin. Tämä on toki haastavaa: tiedetäänhän kehityksen nopeatahtiset vaihtelut erityisesti nuoruusiän kynnyksellä, yksilöllisen kehityksen suuret vaihtelut sekä poikien ja tyttöjen kehityksen eritahtisuus. Sen vuoksi ohjelman sisään on tiettyihin kohtiin rakennettu joustovaraa lippukunnan soveltamista varten (seikkailija -> tarpoja ja tarpoja -> samoaja).

Partio-ohjelmassa on vastattu eri-ikäisten kasvuhaasteisiin monin eri tavoin niin tekemisten kuin rakenteidenkin kautta. Näistä partion vastauksista joitakin keskeisiä on koottu oheiseen taulukkoon.

Siirtymävaiheet

Ikäkaudesta toiseen siirtyminen on lapselle ja nuorelle tärkeä paikka. Siirtymävaiheessa moni asia muuttuu nuoren partiolaisen harrastuksessa, esim. ohjelman rakenne ja luonne, ryhmän rakenne ja johtajuuden laatu, ikäkauden kasvatustavoitteet. Ohjelma on rakennettu niin että muutoksiin valmistaudutaan ja että muutokset kohdataan vähitellen, toisaalta kuitenkin selvästi, jotta partiolainen huomaa kasvaneensa ja siirtyneensä uuteen vaiheeseen. Lippukunnilla ja eri ikäkausilla on omia siirtymään liittyviä tapojaan. Tällaisia ovat esimerkiksi siirtymätapahtuman järjestäminen, siirtymäaktiviteettien tekeminen, uusiin johtajiin tutustuminen ennakkoon tai siirtymäkaste. Lisää tietoa kunkin ikäkauden siirtymästä löydät ikäkausikohtaisista oppaista kohdasta siirtymä.

Kehityksen eri osa-alueet

Partiotoiminnassa tavoitteena on lapsen ja nuoren kokonaisvaltainen kehitys, kehityksen eri osa-alueet tasapuolisesti ja monipuolisesti huomioon ottava toiminta. Nämä kehityksen osa-alueet ovat myös suomalaisen partio-ohjelman taustalla. Kehityksen osa-alueita on partion maailmajärjestöjen WAGGGS ja WOSM kasvatusohjelmissa eroteltu seuraavasti:
WOSMin Youth Programme Policy tunnistaa viisi kehityksen osa-aluetta:

• sosiaalinen kehitys (social development)
• fyysinen kehitys (physical development)
• älyllinen kehitys (intellectual deveopment)
• emotionaalinen eli tunne-elämän kehitys (emotional development)
• hengellinen kehitys (spiritual development)

Kaikki nämä yhdessä auttavat yksilön luonteen (character) muodostumisessa.

WAGGGSin vastaava lista sisältää myös kuudennen: moraalisen kehityksen (moral development)

Kehityksen osa-alueita on vaikea tarkastella yksittäin erillään muista. Kyse on usein enemmän keskinäisistä painotuksista. Sama tekeminen vaikuttaa monella kehityksen osa-alueella, joskin ehkä harvoin kaikkiin tasapuolisesti. Ikäkausikohtaisissa kasvatustavoitteissa on pyritty huomioimaan tasapuolisesti eri osa-alueita painottavat tavoitteet. Fyysisen kehityksen alueella merkittävin vaihe on puberteetti, joka ajoittuu useimmilla tarpojaikään. Tämä raju, paljon energiaa vaativa fysiologinen muutos lapsesta nuoreksi on fyysisesti suhteellisen nopeatahtinen, mutta siihen sopeutuminen psyykkisesti vie huomattavasti enemmän aikaa ja ulottuu aina samoajavuosiin saakka. Älyllinen kehitys (laajasti ymmärtäen tarkoittaa havaintojen tekemistä, ajattelua, muistia, päättelyä yms.) etenee tasaisemmin. Sudenpennuissa on nähtävissä vielä pienen lapsen ajattelun konkreettisuutta ja itsekeskeisyyttä. Myöhemmin abstraktin yhä käsitteellisemmän ajattelun vahvistuminen etenkin samoajaiässä avaa ovia uusille kiinnostuksen kohteille ja kaipuulle syvemmin älyllisestikin haastaviin aiheisiin. Partiossa älyllisen kehityksen vaiheet on monessa asiassa nähtävissä, esimerkkinä voidaan tarkastella tavallista partiotaitoa, maastokartan oivaltamista. Konkreettisesti ajatteleva sudenpentu löytää kartasta ensimmäisenä värit ja selkeät merkit kuten talot, tiet ja isot kivet, mutta ei ymmärrä ettei kaikki viivat ole polkuja. Seikkailija voi saada jonkun ajatuksen jo korkeuskäyristäkin, etenkin jos on esimerkiksi kokeillut joskus piirtää kartalle itse rakentamaansa pienoismallimaailmaa, jossa on mäkiä ja kuoppia. Tarpojalla on paremmat mahdollisuudet saada ote esimerkiksi mittakaavoista. Peruskarttoihin jo kyllästyneelle samoaja/vaeltajaikäiselle voi olla mielenkiintoa herättävää saada käsiinsä rata, jossa on valkoisia aukkoja tai pelkästään korkeuskäyriä tai tulla ”tiputetuksi” johonkin pisteeseen, josta olisi kyettävä itsensä paikantamaan kartalla ja löytämään pois jne.

Sosiaalisessa kehityksessä partiovuosina matkataan vähitellen lapsuuden perheen helmoista kohti itsenäistä aikuista elämää. Matkan varrella oleellisia ihmissuhteita ovat kodin ulkopuoliset aikuiset ja ”melkein aikuiset”, joita tässä harrastustoiminnassa edustavat partiojohtajat. Uuteen ihmiseen kiinnittyminen ja luottaminen ja hänen johdollaan ryhmässä oleminen on sudenpennun haaste niin koulussa kuin partiossakin. Vähitellen yhä vahvempana rinnalle tulevat ikätoverit, oma vertaisryhmä seikkailija- ja tarpojavaiheessa. Samoaja hahmottaa koko lippukunnan yhteisöksi, johon kuuluu ja johon voi vaikuttaa, jonkinlainen yhteiskunnan pienoismalli. Samoajaiässä yleensä myös ikätoverit alkavat merkityksessään kiriä aikuisten rinnalle ja ikätovereistakin erottua viiteryhmiä, lähiystäviä, seurustelukumppani. Vaeltaja rakentaa omaa maailmankuvaansa ja elämäänsä ja punnitsee miten antaa ihmissuhteiden ja mielipiteiden siihen vaikuttaa. Sosiaalisen kehityksen väyliä partiossa on ensisijaisesti pienryhmätoiminta ja vartiojärjestelmä aina lippukuntayhteisöä ja partion laajempia kansainvälisiäkin ympyröitä myöten.

Tunne-elämän osalta partion vahvimpia valtteja on elämyksellisyys. Erilaiset toimintaympäristöt, etenkin luontoelementti tarjoaa monenlaisia elämyksiä. Toiminnallisuudella ylipäätään hakeudutaan tilanteisiin, jotka tuntuvat joltakin, joissa pääsen kohtaamaan jännitystä, uteliaisuutta, oivaltamista, pelkoa, väsymystä jne. Ryhmässä toimiminen tuo yhteenkuuluvuutta, tuen saannin kokemusta, mutta myös ärsyyntymistä, vertailua, kilpailua, sietämistä. PT-kisojen yörastilla viimeistään punnitaan omien tunteiden hallintaa, kykyä toimia kaikesta huolimatta. Partiotoiminnassa on myös jatkuvasti tilaisuuksia heittäytyä hullutteluun.

Omia ja ryhmän oloja ja tuntemuksia on kyettävä kommunikoimaan ja ottamaan huomioon erilaisissa tilanteissa. Symboliikka omalla abstraktilla tavallaan välittää syviä ja vertauskuvallisia tunteita kuten arvostusta ja kunnioitusta, yhteenkuuluvuutta ja samanmielisyyttä, rehtiä kilpailua ja tiettyyn arvostusjärjestykseen asettumista. Myös osin symboliset tavat kuten hiljentyminen elävän tulen ääreen, yhdessä huutaminen ja hiljentyminen, erilaisia tunnelmia välittävät laulut, lipunnosto aloittamiseksi ja lasku lopettamiseksi, sisaruspiiri ennen eroamista jne. välittävät ja kanavoivat yhteistä tunnekokemusta.

Eettinen tai moraalinen kasvu on vahvasti sidoksissa niin ajattelun kehitykseen kuin sosiaaliseen kasvuunkin. Kyky asettua toisen tilanteeseen ja ymmärtää toisen kokevan tilanne mahdollisesti eri tavalla kuin itse kokee, on sudenpennulle välillä vielä vaikea ajattelun itsekeskeisyyden vuoksi. Toisaalta tässä jo hyvään vauhtiin seikkailijaiässä päästyään tarpoja tuntuu jälleen kadottavan tämän kyvyn ja uppoutuu enemmän omaan maailmaansa, kunnes sitten samoajaiän kynnyksellä ehkä herää taas kuorestaan ja ottaakin saman tien kannettavakseen koko maailman epäoikeudenmukaisuuden taakan eläinkuntaa myöten. Käsitys oikeasta ja väärästä muotoutuu monen portaan kautta. Sudenpennulle oikein on yleensä se, mitä hänelle merkityksellinen aikuinen sanoo. Seikkailija nojaa ohjeisiin, sääntöihin ja aiempien tilanteiden toimintatapaan ja näiden turvin pystyy pienryhmässä jo hyvin toimimaan ilman aikuisen jatkuvaa läsnäoloa. Tällainen sääntö- ja lakiuskollisuus joutuu koetukselle, kun ohjeita ja perinteisiä tapoja ryhdytään kyseenalaistamaan. Samoajalle pitäisi jo vähintäänkin tuettuna aueta oivallus mahdollisuudesta itse vaikuttaa sääntöihin ja suunnitelmiin (esim. lippukunnan johtajiston tapaamisessa tai vuosikokouksessa). Partion arvopohja mm. ihanteiden ja lupauksen välityksellä tarjoaa mainioita näkymiä pohtia laajempiakin eettisiä periaatteita mm. ekologisuuteen, kansainväliseen oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoisuuteen sukupuoleen, rotuun, uskontoon jne katsomatta. Samoajaiässä vielä kovin kiihkeästi syttyvä mustavalkoisuus yhdistää ja toisaalta klikkiyttää ikäryhmää, jossa jo harmaan sävyjä paremmin hallitsevilla tylsillä aikuisilla on kysyntää tilannetta rauhoittavaan ja eri näkökantoja kuuntelevaan rooliin. Vaeltajan haaste on ennemminkin oivaltaa oikean ja väärän suhteellisuutta, periaatteiden testausta arjen valinnoissa ja kenties oman roolin löytämistä yhteiskunnassa.

Hengellinen kasvu on niin ikään sidoksissa moneen muuhun osa alueeseen. Siihen liittyy käsitys Jumalasta, ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa, elämään vaikuttavista voimista ja niiden vaikutuksesta oman turvallisuudentunteen ylläpidossa, omasta suhteesta uskonnollisiin yhteisöihin, omat eettiset valinnat ja ajatus omasta vastuusta suhteessa lähimmäisiin jne. Rippikoulun tai Prometheus -leirin asettuminen tarpoja-samoaja taitekohtaan ei ole sattumaa. Tunne-elämän syveneminen ja ajattelun avartuminen murrosiän isoimpien fysiologisten myllerrysten jälkeen on erinomainen pohja niin eettisten kuin hengellisten, elämän arvojen ja merkitysten pohdiskelulle.