Perhepartio - johtaminen

Perhepartioryhmä ja sen johtaminen

Perhepartiossa kokoonnutaan ryhmässä, johon kuuluu lapsia omine aikuisineen. Jokaisella osallistuvalla lapsella tulee olla oma aikuinen mukana; huoltaja, isovanhempi, kummi tai muu vastaava ja turvallinen aikuinen.

Perhepartioryhmän ohjaajana toimii aikuinen. Ideaalitilanteessa perhepartio-ohjaajalla on itsellään partiotaustaa lippukunnassa. Tämä on toivottavaa siksi, että hän usein pystyy uutta partiolaisista paremmin toimimaan viestinviejänä perhepartioryhmän ja lippukunnan muiden ryhmien välillä. Perhepartioryhmän ohjaaminen eroaa kuitenkin ikäkausiryhmien johtamisesta. Perhepartio-ohjaajan rooli on nimensä mukaisesti enemmän mahdollistava ja ohjaava kuin varsinaisesti johtava. Perhepartiotoiminnassa tavoitteena on tutustuttaa perheet partiotoimintaan, ei niinkään partion kasvatustavoitteisiin pyrkiminen. Perhepartion tehtävänä on tarjota mukavia partiomaisia elämyksiä perheelle ja iso osa perhepartio-ohjaajan pestiä on tarjota perheille näitä kokemuksia. Perhepartio-ohjaajan tehtävänä on esimerkiksi sanoittaa, miksi ja miten partiossa toimitaan.

Perhepartio-ohjaaja pääsee pestissään ohjaamaan. Johtaja tukee ja auttaa perhepartion aikuisia heidän tehtävässään lasten tukijoina. Monelle aikuiselle on tyypillistä tarttua itse tehtävään, joka tuntuu olevan lapselle haastava tai vievän häneltä paljon aikaa. Perhepartiossa on tavoitteena, että lapset saavat ikätasoinsa mukaisesti tehdä ja kokeilla rauhassa itse. Perhepartio-ohjaaja opastaa aikuisia antamaan lapsille mahdollisuuden.

Kun perhepartioryhmä on toiminut jonkin aikaa, voi ja kannattaa ryhmän vetovastuuta ulottaa myös perheisiin. Kukin perhe voi vuorollaan vastata jostakin kokouksen osasta. Myös toiminnansuunnittelu kannattaa tehdä alun jälkeen yhdessä, jotta perheiden toiveet ja ideat saadaan otettua huomioon.

Perhepartio-ohjaajan tehtävänä on

  • suunnitella ryhmän toimintaa osallistujien ajatuksia kuunnellen
  • toteuttaa ryhmän toimintaa yhdessä sovitulla tavalla
  • vastata toiminnan turvallisuudesta yleisellä tasolla, kunkin lapsen turvallisuudesta huolehtii oma aikuinen
  • innostaa perheitä osallistumaan retkille, leireille ja muihin partiotapahtumiin ja osallistua niihin myös itse
  • sitoutua tehtävään sovituksi ajaksi
  • varata riittävästi aikaa tehtävän hoitamiseen
  • huolehtia yhteydenpidosta perhepartioryhmän toimintaan osallistuviin perheisiin
  • toimia linkkinä lippukunnan muiden toimijoiden ja perhepartioryhmän välillä

 

Perhepartio-ohjaajan pestaus

Perhepartio-ohjaajan pestaa lippukunnassa joku lippukunnan johtokolmikosta. Lippukunnasta riippuu, kenen pestattavaksi perhepartio-ohjaaja kuuluu. Pestaajan kanssa käydään ajoittain myös välipestikeskusteluja pestin tavoitteiden toteutumisesta ja asetetaan samalla uudet tavoitteet pestille. Toivottavaa olisi, että perhepartio-ohjaajan pesti kestäisi koko toimintavuoden ajan. Pestikeskustelussa sovitaan perhepartio-ohjaajan vastuut ja velvollisuudet sekä se, mistä perhepartio-ohjaaja saa tukea pestiinsä.

Pestin tavoitteena on tarjota perhepartioon osallistuville monipuolista ja turvallista toimintaa. Perhepartio-ohjaaja saa itse tukea muilta aikuisilta lippukunnan jäseniltä sekä perhepartioon osallistuvilta aikuisilta. Myös edellinen tehtävässä toiminut voi mahdollisuuksien mukaan toimia pestatun perehdyttäjänä ja tukena. Myös alueellinen verkostoituminen kannattaa.

Perhepartio-ohjaajan koulutus

Perhepartio-ohjaajan pestissä on hyötyä partiotaustasta, jotta partioperinteen siirtyminen perhepartioryhmälle vahvistuu. Partiojohtajan peruskoulutus tukee perhepartio-ohjaajan pestiä. Lisäksi uutena koulutuksena on vuoden 2020 alkupuolella valmistuva perhepartioryhmän vetämiseen keskittyvä koulutus.

Perhepartio-ohjaajan tulee myös suorittaa Turvallisesti yhdessä -verkkokoulutus. Perhepartiotoimintaan osallistuvien muiden aikuisten tulee suorittaa koulutus siinä vaiheessa, kun he tekevät oman lapsen ohjaamisen lisäksi muita tehtäviä partiossa. Näin on esimerkiksi perhepartioryhmän aikuisten avustaessa lippukunnan retkellä.

Ryhmän toiminta ja jakautuminen

Perhepartioryhmän tapaamiset pyritään järjestämään suurimmalta osin ulkona luonnossa. Etenkin pienemmistä lapsista koostuva ryhmä voi aloittaa luontoon tutustumisen kokoontumalla lähimetsikköön. Kokemuksen karttuessa perhepartiolaiset voivat lähteä leireille ja retkille, joko itse suunnittelemilleen tai lippukunnan järjestämiin tapahtumiin.

Ryhmässä voi olla hyvinkin eri ikäisiä lapsia, joten toiminnan on hyvä olla helposti jokaisen taito- ja kehitystasolle mukautettavissa. Perhepartiossa kannattaa huomioida myös toiminnan joustavuus, sillä pienten lasten kanssa suunnitelmia voi joutua muuttamaan lennossa. Joustavuus on hyvä pitää mukana kaikessa ryhmän toiminnassa, myös kokouksiin osallistuvien jäsenten saapumisten ja poistumisten suhteen. Pienten lasten kanssa voi tulla eteen erilaisia tilanteita, jotka edellyttävät kotiinlähtöä ennen tapaamisen suunniteltua loppumisaikaa. Perhepartion toimivuuden kannalta on hyvä mahdollistaa ryhmän jäsenten omaan tahtiin toimiminen.

 

 

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry