Osana lippukuntaa

Osana lippukuntaa

Lippukunnan juhla

Tavoite

Perhe osallistuu lippukunnan tilaisuuteen.

Kuvaus

Perhepartioryhmä osallistuu lippukunnan juhlaan. Perhepartion osallistujilla voi olla tilaisuudessa joku oma tehtävä.

Valinnainen Aktiviteetti

Arvioitu kesto

yli 2 tuntia

Taitoalueet

Paikka

vierailu kohteessa
Vierailu kohteessa

Ryhmäkoko

Ryhmässä

Kasvatustavoitteet

Johtajan tehtävä

Johtaja huolehtii siitä, että jokainen perhe saa lippukunnan kutsun tilaisuuteen. Johtaja avaa tarvittaessa kutsussa olevia partioon liittyviä käsitteitä ja esimerkiksi rohkaisee perhepartion aikuisia osallistumaan, vaikka partiopaitaa ei olekaan vielä ylle puettavaksi. Johtaja voi myös sopia etukäteen tilaisuuden järjestäjän ja ryhmän kanssa tehtävistä, joita perhepartion jäsenet hoitavat tilaisuudessa.

TOTEUTUSVINKIT

KIRJOITA TOTEUTUSVINKKI

Lisää liitetiedostoLisää linkki
En ole robotti, vaan partiolainen joka tuntee vastuunsa ja velvollisuutensa ja ymmärtää lähettämänsä vinkin käyvän ensin tarkistuksessa ennen julkaisua.

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry