Ryhmänohjaajakoulutus

Ryhmänohjaajakoulutus

Ikäkausien ominaispiirteet

Tavoite

Samoaja tietää että eri-ikäiset lapset ja nuoret ovat erilaisia ja että heidän kanssaan pitää toimia eri tavalla. Hän huomaa yleisellä tasolla eri ikäkausia edustavien lasten ja nuorten tyypillisiä ominaisuuksia ja toimintatapoja. Samoaja sovittaa johtamistyylinsä eri ikäisille lapsille ja nuorille. Hän tuntee ja osaa käyttää erilaisia keinoja toimia ryhmän kanssa. Samoaja tunnistaa, missä tilanteissa tarvitaan aikuista.

Kuvaus

Samoaja tutustuu neljän nuorimman ikäkauden ominaispiirteisiin. Samoaja pohtii ohjatusti millaisia keinoja johtajan on hyvä käyttää eri ikäkausia johtaessaan. Samoaja saa teoriatiedon lisäksi mahdollisimman paljon valmiuksia ja käytännön neuvoja oman ryhmän vetämiseen. Samoaja ymmärtää aikuisen roolin eri ikäkausien partio-ohjelmassa. 

Pakollinen Aktiviteetti

Arvioitu kesto

yli 2 tuntia

Taitoalueet

Partiokulttuuri

Paikka

kololla
Kolo
kämpällä
Kämpällä
metsässä
Metsässä
ulkona
Ulkona

Ryhmäkoko

Ryhmässä

Kasvatustavoitteet

Ryhmässä toimiminen, Osaaminen ja ongelmanratkaisu, ihmissuhteet, Toisten kunnioittaminen

Johtajan tehtävä

Luotsin tehtävänä on järjestää koulutus.

TOTEUTUSVINKIT

KIRJOITA TOTEUTUSVINKKI

Lisää liitetiedostoLisää linkki
En ole robotti, vaan partiolainen joka tuntee vastuunsa ja velvollisuutensa ja ymmärtää lähettämänsä vinkin käyvän ensin tarkistuksessa ennen julkaisua.

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry