Samoaja tiedostaa että hän tulee kohtaamaan haastavia tilanteita erilaisissa johtamistehtävissä. Hän tunnistaa, milloin on syytä pyytää apua aikuiselta. Samoaja osaa käyttää ryhmänhallinnan keinoja eri tilanteissa. Samoaja pystyy johtamaan ryhmän toimintaa riippumatta ryhmäläisten erilaisista tarpeista. Samoaja osaa ennaltaehkäistä kiusaamista ja uskaltaa puuttua siihen tarvittaessa.
Samoaja harjoittelee havaitsemaan ja tunnistamaan ryhmässä mahdollisesti esiintyviä ongelmia ja keskustelee niistä muiden kanssa. Samoaja pohtii muiden kurssilaisten ja kouluttajien kanssa haastavissa tilanteissa tarvittavia ryhmänhallinnan keinoja. Samoaja ymmärtää auktoriteetin syntyvän varmasta ja rauhallisesta toimintatavasta. Hän keskustelee kokeneiden johtajien kanssa, miten vaativia tai erityistä tukea tarvitsevia lapsia tulisi kohdella partiomaailmassa. Samoaja harjoittelee kiusaamiseen puuttumista. Samalla samoaja harjoittelee tunnistamaan, millaisissa tilanteissa tarvitaan aikuisen tukea tai apua. Samoaja keskustelee kiusaamiseen puuttumisen keinoista muiden kurssilaisten ja kouluttajien kanssa.
Johtamisen haasteet -aktiviteetti toteutetaan siinä vaiheessa, kun samoajilla on jo jonkin verran kokemusta ryhmän johtamisesta, esim. ROK-osioiden välissä tai jälkeen, johtamisharjoittelun puolivälissä tai lopussa.
Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry
Pikalinkit