Partioperinne

Partioperinne - Suhde yhteiskuntaan

Tutustun erilaisiin partiohuutoihin

Tavoite

Sudenpentu tutustuu partion huutoperinteeseen.

Kuvaus

Lauma opettelee erilaisia partiohuutoja. Lauma voi opetella esimerkiksi lippukunnan huudon,  kiitoshuutoja sekä keksiä itselleen oman huudon. Huudot ovat olennainen osa partioperinnettä. Monilla lippukunnilla on omat huutonsa, kuten myös piireillä. Myös joillain laumoilla on oma huutonsa. 

Valinnainen Aktiviteetti

Arvioitu kesto

1-2 tuntia

Taitoalueet

Partiokulttuuri

Paikka

kololla
Kolo
kämpällä
Kämpällä
ulkona
Ulkona
hike
Retki

Ryhmäkoko

Ryhmässä

Kasvatustavoitteet

Yhteisöön kuuluminen

Johtajan tehtävä

Akela opettaa laumalle lippukunnassa perinteisiä, usein käytettyjä huutoja. Akela kertoo laumalle, että huutoja käytetään partiossa monenlaisissa tilanteissa: luomaan yhteishenkeä, kiittämään ja kannustamaan.

TOTEUTUSVINKIT

KIRJOITA TOTEUTUSVINKKI

Lisää liitetiedostoLisää linkki
En ole robotti, vaan partiolainen joka tuntee vastuunsa ja velvollisuutensa ja ymmärtää lähettämänsä vinkin käyvän ensin tarkistuksessa ennen julkaisua.

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry