Siirtymä

Siirtymä

Tutustun tulevaan sampooni

Tavoite

Sudenpentu tietää, mitä hänen partiopolullaan tulee tapahtumaan. Sudenpentu ei jännitä uutta ikäkautta, vaan odottaa sitä innoissaan.

Kuvaus

Sudenpennut tutustuvat uuteen johtajaansa / uusiin johtajiinsa. Lauma voi esimerkiksi tehdä Siirtymä-jäljen aktiviteetteja yhdessä tulevien sampojen kanssa.

Valinnainen Aktiviteetti

Arvioitu kesto

30 min - 1 tunti

Taitoalueet

Partiokulttuuri, Vuorovaikutustaidot

Paikka

kololla
Kolo
kämpällä
Kämpällä
metsässä
Metsässä
ulkona
Ulkona

Ryhmäkoko

Ryhmässä

Kasvatustavoitteet

Yhteisöön kuuluminen

Johtajan tehtävä

Akelan tehtävänä on järjestää sudenpentujen ja uusien sampojen yhteinen tapaaminen. Akela huolehtii siitä, että sampo saa riittävästi tietoa sudenpentulaumasta pystyäkseen johtamaan sitä tulevaisuudessa. Akelan tehtävänä on myös viestiä koteihin yhdessä sammon kanssa tulevista muutoksista partio-ohjelmassa.

TOTEUTUSVINKIT

KIRJOITA TOTEUTUSVINKKI

Lisää liitetiedostoLisää linkki
En ole robotti, vaan partiolainen joka tuntee vastuunsa ja velvollisuutensa ja ymmärtää lähettämänsä vinkin käyvän ensin tarkistuksessa ennen julkaisua.

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry