Suunnistus

Suunnistus - Suhde ympäristöön

Suunnistan johtajan opastuksella

Tavoite

Sudenpentu saa positiivisen ja turvallisen kokemuksen suunnistamisesta.

Kuvaus

Sudenpennut seuraavat kaupunkiretkellä tai luontoretkellä kulkua kartalla tai etsivät etukäteen vietyjä rasteja akelan avustuksella.

Valinnainen Aktiviteetti

Arvioitu kesto

30 min - 1 tunti

Taitoalueet

Arjen taidot, Suunnistus

Paikka

metsässä
Metsässä
ulkona
Ulkona

Ryhmäkoko

Ryhmässä

Kasvatustavoitteet

Luontosuhde

Johtajan tehtävä

Akela suunnittelee suunnistuksen reitin ja vie reitin varrelle muutaman rastin. Rastit pitää olla merkitty selvästi ja näkyvästi. Rastivälien kannattaa olla maksimissaan 300 m, jolloin mielenkiinto pysyy helpommin yllä. Hyviä rastipisteitä ovat esimerkiksi rakennukset, polkujen risteykset, isot kivet, ojien risteykset, lampien ja soiden nurkat sekä nähtävyydet. Akela huolehtii siitä, että kartta on riittävän tarkka ja jokainen sudenpentu saa oman kartan käyttöönsä. Rasteilla voi olla erilaisia tunnistustehtäviä (linnut, karttamerkit, tähtikuviot). Johtaja on koko ajan sudenpentujen mukana ja auttaa heitä seuraamaan reittiä kartalta. Hän huolehtii siitä, että jokainen sudenpentu osallistuu aktiivisesti ja keskittyy tehtävään. Suunnistus kannattaa toteuttaa valoisaan aikaan.

TOTEUTUSVINKIT

KIRJOITA TOTEUTUSVINKKI

Lisää liitetiedostoLisää linkki
En ole robotti, vaan partiolainen joka tuntee vastuunsa ja velvollisuutensa ja ymmärtää lähettämänsä vinkin käyvän ensin tarkistuksessa ennen julkaisua.

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry