Tutkija

Tutkija - Suhde luontoon

Kurkistan mikromaailmaan

Tavoite

Sudenpentu oivaltaa, että kaikkea ei näe paljain silmin ja pienillä asioilla on suuri merkitys.

Kuvaus

Sudenpentu tutustuu yhdessä valittuun kohteeseen luupin tai mikroskoopin avulla tai muulla tavalla, kuten rakentamalla malleja tai tekemällä kokeita. Sopiva tutkittava aihe voi olla esimerkiksi erilaisten pintojen rakenne, solun rakenne, mikrobit tai molekyylit ja atomit. 

Valinnainen Aktiviteetti

Arvioitu kesto

30 min - 1 tunti

Taitoalueet

Organisointitaidot

Paikka

kololla
Kolo
kämpällä
Kämpällä
metsässä
Metsässä
ulkona
Ulkona

Ryhmäkoko

Ryhmässä

Kasvatustavoitteet

Johtajan tehtävä

Akela valitsee yhdessä lauman kanssa tutkittavan aiheen ja hankkii tarvittavat välineet. Akela ohjaa sudenpentujen kokeiluja. Akela keskustelee sudenpentujen kanssa siitä, mikä tutkittavien asioiden merkitys maailmassa on.

TOTEUTUSVINKIT

KIRJOITA TOTEUTUSVINKKI

Lisää liitetiedostoLisää linkki
En ole robotti, vaan partiolainen joka tuntee vastuunsa ja velvollisuutensa ja ymmärtää lähettämänsä vinkin käyvän ensin tarkistuksessa ennen julkaisua.

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry