Paussit

Paussit

Hengellisyys: Kynttilä haudalle

Tavoite

Tarpoja ymmärtää elämän kiertokulkua.

Kuvaus

Tarpojavartio menee hautausmaalle ja jokainen tarpoja vie kynttilän itselleen tärkeälle haudalle, muualle haudattujen kiven luokse tai muuhun vastaavaan paikkaan. Vartio voi myös viedä kynttilän mille tahansa haudalle. Samalla vartio voi tarkastella vainajan syntymä- ja kuolinvuosia sekä pohtia, millainen elämä haudatulla on mahtanut olla.

Valinnainen Aktiviteetti

Arvioitu kesto

15-30 min

Taitoalueet

Katsomustaidot

Paikka

muu
Muu

Ryhmäkoko

Ryhmässä

Kasvatustavoitteet

Johtajan tehtävä

Johtaja varaa mukaan kynttilät, jotka viedään haudoille. Hän selvittää ennakkoon hautausmailla sijaitsevan paikan, jonne voi laskea kynttilän tai seppeleen muualle haudattujen muistolle. Sankarihautoja on jokaisella hautausmaalla.h

TOTEUTUSVINKIT

KIRJOITA TOTEUTUSVINKKI

Lisää liitetiedostoLisää linkki
En ole robotti, vaan partiolainen joka tuntee vastuunsa ja velvollisuutensa ja ymmärtää lähettämänsä vinkin käyvän ensin tarkistuksessa ennen julkaisua.

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry