Paussit

Paussit

Hengellisyys: Pyhän Yrjön tarina

Tavoite

Tarpoja tuntee Pyhän Yrjön tarinan.

Kuvaus

Vartio tutustuu Pyhän Yrjön tarinaan. Johtaja on etukäteen pilkkonut tarinan pienempiin osiin. Vartion tehtävänä on koota tarina ehjäksi. Lisää haastetta tehtävään saadaan, jos suullinen kommunikaatio on kielletty ja oma pätkä pitää kuvata vain pantomiimin avulla. Vartio järjestäytyy rinkiin niin, että jokainen lukee palansa vuorollaan. Näin syntyy kokonainen, järkevä kertomus.

Pyhän Yrjön tarina:

Synnyin Kappadokiassa. Kun olin seitsemäntoistavuotias, pestauduin ratsuväen sotilaaksi. Kerran tulin Salem-nimiseen kaupunkiin. Sen lähettyvillä oli lohikäärme. Kyläläiset olivat pakanoita, ja he olivat saaneet uhripapilta neuvon lohikäärmeen varalle. Heidän täytyi syöttää lohikäärmeelle joka päivä yksi kaupungin asukkaista. Valinta ratkaistiin arvalla. Sinä päivänä oli arpa langennut kuninkaan tyttärelle. Prinsessa odotti pelolla kuolemaansa. Kaikki olivat suruissaan Celindan puolesta. Päätin, ettei prinsessa saisi kuolla. Kohtasin hänet järven rannalla. ”Mitä itket?” kysyin. Hän kertoi minulle lohikäärmeestä. ”Älä pelkää! Totisen Jumalan nimessä pelastan sinut”, sanoin. ”Et voi pelastaa minua! Pakene!” prinsessa aneli. Tuskin hän oli näin sanonut, kun järvestä nousi kauhea lohikäärme. Siunasin itseni ja pyysin Jumalaa avukseni. Hyökkäsin pedon kimppuun ja lävistin sen keihäällä. Ratsastimme yhdessä prinsessan kanssa kaupunkiin petoa perässämme raahaten. Se poltettiin roviolla suuren kansanjoukon läsnä ollessa. Tämän jälkeen kaikki kaupunkilaiset kääntyivät kristinuskoon.

Valinnainen Aktiviteetti

Arvioitu kesto

30 min - 1 tunti

Taitoalueet

Partiokulttuuri, Katsomustaidot

Paikka

kololla
Kolo
muu
Muu

Ryhmäkoko

Ryhmässä

Kasvatustavoitteet

Yhteisöön kuuluminen, Maailmankatsomus, Suhde itseen

Johtajan tehtävä

Johtaja tulostaa etukäteen Pyhän Yrjön tarinan ja pilkkoo sen osiin. Hän huolehtii siitä, että kokonainen tarina tulee lopuksi luetuksi.

TOTEUTUSVINKIT

KIRJOITA TOTEUTUSVINKKI

Lisää liitetiedostoLisää linkki
En ole robotti, vaan partiolainen joka tuntee vastuunsa ja velvollisuutensa ja ymmärtää lähettämänsä vinkin käyvän ensin tarkistuksessa ennen julkaisua.

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry