Toiminta / Osaamiskortit

Osaamiskortit

Osaamiskortit auttavat huomaamaan uuden oppimista ja osaamissanaston kehittymistä

 

Oman osaamisen tunnistaminen ja esilletuominen on taito, jonka harjoittelu kannattaa aloittaa jo nuorempien ikäkausien kanssa. Taito puhua omasta ja muiden osaamisesta kehittyy vuosien varrella. Osaamissanaston käyttö konkretisoituu etenkin nuorena ensimmäistä kesätyöpaikkaa tai TET-paikkaa etsiessä. Kun osaamispuhetta on harjoiteltu tuttujen ja kavereiden kanssa, on helpompaa kertoa myös partion ulkopuolisille, mitä kaikkea osaamista omassa harrastuksessa on kertynyt. Osaamiskortit auttavat sanoittamaan omaa osaamista, jolloin myös osaamisen tunnistamisesta tulee luontevaa.

Osaamiskortit ovat tekstein varustettuja kuvia, jotka toimivat hyvänä alustajana keskustelulle siitä, mitä koloillassa, retkellä tai leirillä on kulloinkin opittu. Niiden avulla jokainen ikäkausi pystyy paremmin huomaamaan ja myös sanoittamaan, mitä hän osaa ja mitä hän on oppinut. Kortteja voi käyttää myös ryhmän osaamista ja oppimista havainnoimaan. Kortit ovat helppo ottaa mukaan kaikkeen tekemiseen ja kehittää luovia käyttötapoja sekä rutiineja.

Osaamiskorttipakoista löytyy kaksi toisistaan kuvitukselta poikkeavaa versiota. Toinen versio on tarkoitettu vanhemmille ikäkausille (tarpoja, samoaja ja vaeltaja), toinen pakka on suunnattu sudenpennuille ja seikkailijoille. Kummatkin pakat sopivat kaikille ikäkausille, mutta kuvituksissa on pyritty huomioimaan käyttäjän ikäkausi sekä teemoja, jotka sopivat herättelemään osaamissanastoa eri näkökulmista. Alta löydät kummatkin versiot ladattavaksi omaan käyttöösi.

 

Kuinka osaamiskortteja voi hyödyntää ohjelman tukena?

Osaamiskorteissa on nostettu esille reilu parikymmentä erilaista taitoa. Ryhmän johtaja voi esimerkiksi koloillan päätteeksi pyytää osallistujia valitsemaan, minkä korteista he kokevat kohdallaan toteutuneen illan aikana. Samaa kysymystä voidaan pohtia myös pienemmissä ryhmissä tai koko porukan kesken. Yhteisten onnistumisten pohtiminen parantaa ryhmähenkeä ja luo tunteen porukkaan kuulumisesta. Aktiviteetti myös antaa jokaiselle tasavertaisen puheenvuoron, hetken rauhoittumiselle ja toiminnan reflektoimiselle.

Myös palautteen antamista ja vastaanottamista voi aloittaa harjoittelemaan osaamiskorttien avulla. Kannustamme testaamaan tätä myös nuoremmilla ikäkausilla. Yllättävän nopeasti sudenpentuikäisetkin oppivat antamaan toisilleen palautetta. Korttien avulla opitaan huomaamaan toisten osaamista suhteessa omaan osaamiseen. Korttien avulla onkin luontevaa kehua toista esimerkiksi yhteisessä kehupiirissä. Osaamiskortit ovat mainio keino, jolla myös johtaja voi antaa partiolaiselle positiivista palautetta: ”Hyvä Lumi, osasit hienosti ottaa toiset tänään huomioon'', tai ''Huippua Pyry, keksit tänään mainioita ideoita.” 

Osaamiskortit toimivat myös aikuisten kesken herättämään keskustelua ja ajatuksia partiossa kerrytetystä osaamisesta tai tavoitteista. Voitte esimerkiksi pohtia korttien kanssa seuraavia: Millaista osaamista haluamme kannustaa saavuttamaan tulevalla kesäleirillä tai mitkä osaamisalueet ovat pääosassa illan ohjelmassa. Onko tavoitteena, että samoaja kokee tehneensä asiat loppuun asti tai haluatteko, että sudenpentu kokee uskaltaneensa kokeilla uutta asiaa? Osaamiskorteilla voidaan kannustaa tuleviin askareisiin uudesta näkökulmasta.

Kortit toimivat myös etäpartiossa. Ne ovat ladattavissa alta kokonaisena pakkana ja nuorempien ikäkausien kortit myös yksittäin. Näin ollen johtaja voi lähettää niitä ryhmälle tai yksittäiselle partiolaiselle myös etäkokouksissa. Kasvotusten tapahtuvia kokoontumisia varten kortit voi etukäteen tulostaa ja laminoida, jotta ne kestävät myös ulkokäytössä.

 

Osaamiskortit ladattavaksi tai tulostettavaksi:

Nuoremmat ikäkaudet:

Voit ladata osaamiskortit suomeksi tästä.

You can download the competence cards in English here.

Du kan ladda ner kunskapskort på svenska här.
 
 
Vanhemmat ikäkaudet:

Voit ladata osaamiskortit suomeksi tästä.

You can download the competence cards in English here.

Du kan ladda ner kunskapskort på svenska här.
 

Nuorempien ikäkausien osaamiskortit jokainen kortti omana tiedostonaan (Vinkki: jokainen ryhmästä valitsee listalta yhden kortin, jonka näyttää omalta näytöltään tai lähettää yhteiseen WhatsApp-ryhmään):

Uskallan kokeilla minulle uutta asiaa

Uskallan epäonnistua

Toimin yhteisten tavoitteiden eteen

Teen asiat loppuun asti

Siedän epävarmuutta

Pyydän tarvittaessa apua

Osaan vaikuttaa yhteisiin asioihin

Osaan toimia isommassa ja pienemmässä ryhmässä

Osaan tehdä päätöksiä

Osaan suunnitella toisten kanssa

Osaan ottaa toiset huomioon

Osaan järjestää asioita

Osaan ja haluan tehdä yhdessä

Osaan innostaa ja kannustaa toisia

Osaan innostaa itseäni

Opin virheistäni

Luotan ryhmääni

Luotan omiin kykyihini

Keksin uusia ideoita

Huolehdin sovituista asioista

Ajattelen ja toimin positiivisesti

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry