Arjen taidot

Arjen taidot

Kehityskeskustelu

Tavoite

Vaeltajalla ymmärtää, mikä on kehityskeskustelun merkitys. Hän osaa tuoda esille omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan.

Kuvaus

Vaeltaja tutustuu kehityskeskusteluihin. Vaeltaja käy läpi kehityskeskustelumalleja esimerkiksi erilaisten kehityskeskustelulomakkeiden avulla. Hän suunnittelee kehityskeskustelun omille johdettavilleen (esimerkiksi projektissa) tai osallistuu itse kehityskeskusteluun. Vaeltaja pohtii omaa osaamistaan ja mahdollisuuksiaan kehittyä.

Valinnainen Aktiviteetti

Arvioitu kesto

yli 2 tuntia

Taitoalueet

Arjen taidot, Vuorovaikutustaidot

Paikka

kololla
Kolo
kämpällä
Kämpällä
metsässä
Metsässä
ulkona
Ulkona
kotona
Kotona

Ryhmäkoko

Ryhmässä

Kasvatustavoitteet

Osaaminen ja ongelmanratkaisu

Johtajan tehtävä

Vartionjohtaja etsii tietoa kehityskeskusteluista ja erilaisia kehityskeskustelurunkoja hyödynnettäväksi. Luotsi pitää kehityskeskustelun esimerkiksi suunnantarkastuksessa. Luotsi kertoo omista kokemuksistaan kehityskeskusteluista ja antaa mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi oman työpaikkansa kehityskeskustelurungon näytille ja keskustelun pohjaksi.

TOTEUTUSVINKIT

KIRJOITA TOTEUTUSVINKKI

Lisää liitetiedostoLisää linkki
En ole robotti, vaan partiolainen joka tuntee vastuunsa ja velvollisuutensa ja ymmärtää lähettämänsä vinkin käyvän ensin tarkistuksessa ennen julkaisua.

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry