Henkinen hyvinvointi

Henkinen hyvinvointi

Päiväkirja

Tavoite

Vaeltaja osaa pysähtyä pohtimaan ja arvioimaan kokemaansa. Hän dokumentoi elämäänsä.

Kuvaus

Vaeltajaa pitää joko yksityistä tai julkista päiväkirjaa itsestään jonkin aikaa. Vaeltaja voi päättää, onko päiväkirjalla joku teema vai kirjoittaako hän yleisesti omasta elämästään. Jakson jälkeen vaeltaja pohtii, mitä päiväkirjan pitäminen on kertonut itsestä, kuten miksi kirjoitti juuri tietyistä asioista ja millaisina ne jälkeenpäin näkyvät, näkyykö päiväkirjassa elämänmyönteisyys, vahva henkinen pääoma ja positiivisen näkökulman käyttö, kuinka hyvin vaeltaja kokee hallitsevansa itseään, omia asenteitaan ja ajatuksiaan.

Valinnainen Aktiviteetti

Arvioitu kesto

pitkäkestoinen

Taitoalueet

Itsestä huolehtiminen, Viestintä

Paikka

kololla
Kolo
kämpällä
Kämpällä
metsässä
Metsässä
ulkona
Ulkona
kotona
Kotona

Ryhmäkoko

Ryhmässä

Kasvatustavoitteet

Johtajan tehtävä

Vartionjohtaja voi yhdessä vartionsa kanssa keskustella päiväkirjan pitämisestä syntyneistä ajatuksista. Vartionjohtajan tehtävä on tällöin ohjata keskustelua. Luotsi voi olla mukana keskustelemassa päiväkirjan pitämisen synnyttämistä ajatuksista.

TOTEUTUSVINKIT

KIRJOITA TOTEUTUSVINKKI

Lisää liitetiedostoLisää linkki
En ole robotti, vaan partiolainen joka tuntee vastuunsa ja velvollisuutensa ja ymmärtää lähettämänsä vinkin käyvän ensin tarkistuksessa ennen julkaisua.

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry