Raha liikkuu

Raha liikkuu

Vaeltajat

Kansainvälinen talous

Tavoite

Vaeltaja tunnistaa erilaisia talousjärjestelmiä. Hän ymmärtää miten monipuolisesti globaali talous toimii ja miten kansainvälinen tilanne vaikuttaa myös kansalliseen talouteen.

Kuvaus

Vaeltaja tutustuu erilaisiin talousjärjestelmiin, joita käytetään eri puolilla maailmaa. Tällaisia ovat esimerkiksi markkinatalous, kapitalismi ja kommunismi. Lisäksi hän selvittää millaisia rinnakkaisia talousjärjestelmiä maailmalla toimii, kuten bitcoin, ja miten ne vaikuttavat yleisemmin käytössä oleviin talousjärjestelmiin. Vaeltaja selvittää miten eri maiden väliset sopimukset vaikuttavat oman maan talouteen, esimerkkeinä vienti- ja tuontisopimukset, kauppasopimukset sekä -saarrot. Hän tunnistaa Suomelle tärkeimmät vienti- ja tuontivaltiot ja mitä tuotteita heidän kanssaan kuljetetaan.

Valinnainen Aktiviteetti

Arvioitu kesto

yli 2 tuntia

Taitoalueet

Arjen taidot, Talous

Paikka

kololla
Kolo
kämpällä
Kämpällä
metsässä
Metsässä
ulkona
Ulkona
kotona
Kotona

Ryhmäkoko

Ryhmässä

Kasvatustavoitteet

Johtajan tehtävä

Vartionjohtaja huolehtii, että vartiolla on kaikki tarvittavat resurssit, esimerkiksi tiedonhaku- ja muistiinpanovälineet. Luotsi tukee vaeltajan talouteen liittyviä pohdintoja ja antaa hänelle mahdollisuuden purkaa ajatuksiaan turvallisesti ja avoimesti.

TOTEUTUSVINKIT

KIRJOITA TOTEUTUSVINKKI

Lisää liitetiedostoLisää linkki
En ole robotti, vaan partiolainen joka tuntee vastuunsa ja velvollisuutensa ja ymmärtää lähettämänsä vinkin käyvän ensin tarkistuksessa ennen julkaisua.

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry