Sivut päivityksessä vastaamaan uudistuneita kasvatustavoitteita!
Ikäkausikohtaiset kasvatustavoitteet kertovat, mitä yleiset kasvatustavoitteet ovat missäkin ikäkaudessa. Ne siis kuvaavat sen tavoitetason, joka pyritään tavoittamaan ikäkauden päättyessä. Ne kuvaavat kyseisen ikäkauden kasvuhaasteen ja sen, mitä partio voi tähän tarjota. Partio-ohjelmaa kehitettäessä kasvatustavoitteet on huomioitu, ja ikäkausiohjelmat tarjoavat konkreettisen, ikään sopivan, partiomaisen tekemisen. Osa kasvatustavoitteista toteutuu tietyissä aktiviteeteissa. Toiset puolestaan näkyvät kokonaisvaltaisemmissa ratkaisuissa, kuten esimerkiksi ikäkausien johtamisessa tai yleisemmissä toimintatavoissa, kuten ryhmässä toimimisen tai erilaisissa ympäristöissä toimimisen avulla. Seuraavan aukeaman taulukossa vasemmanpuolimmaiseen sarakkeeseen on yleisistä kasvatustavoitteista nostettu muutama esimerkinomainen avainsana, joita ikäkausikohtaisesti avataan muissa sarakkeissa.
Ikäkausikohtaiset kasvatustavoitteet tiivistettynä
Ikäkausikohtaiset kasvatustavoitteet kertovat, mitä yleiset kasvatustavoitteet ovat kussakin ikäkaudessa. Ne siis kuvaavat sen tavoitetason, joka pyritään tavoittamaan ikäkauden päättyessä. Ikäkausikohtaiset kasvatustavoitteet viitoittavat polkua; miten edetään, jotta kullekin ikäkaudelle tyypilliset kasvatustavoitteet toteutuvat jatkumona. Ne kuvaavat kyseisen ikäkauden kasvuhaasteen ja sen, mitä partio voi tähän tarjota. Partio-ohjelmaa kehitettäessä kasvatustavoitteet on huomioitu, ja ikäkausiohjelmat tarjoavat konkreettisen, ikään sopivan, partiomaisen tekemisen. Osa kasvatustavoitteissa toteutuu tietyissä aktiviteeteissa. Toiset puolestaan näkyvät kokonaisvaltaisemmissa ratkaisuissa, kuten esimerkiksi ikäkausien johtamisessa tai yleisemmissä toimintatavoissa, kuten ryhmässä toimimisen tai erilaisissa ympäristöissä toimimisen avulla. Oheisessa taulukossa vasemmanpuolimmaiseen sarakkeeseen on yleisistä kasvatustavoitteista nostettu muutama avainsana, joita ikäkausikohtaisesti avataan muissa sarakkeissa.
Kasvatustavoitteet kaavio
Ikäkausikohtaiset tavoitteet - tulostettava PDF
Suhde itseen
Terveys ja turvallisuus |
Sudenpennut | Seikkailijat | Tarpojat | Samoajat | Vaeltajat |
- Huolehtii aikuisen avustuksella syömisestään, nukkumisestaan, tavaroistaan ja hygieniastaan.
- Kuuntelee ohjeita ja odottaa omaa vuoroaan. Noudattaa opittuja turvallisia tapoja ja tunnistaa vaaratilanteen.
| - Huolehtii syömisestään, nukkumisestaan ja hygieniastaan. Osaa kieltäytyä päihteistä.
- Toimii tutuissa tilanteissa oma-aloitteisesti opitun mallin mukaisesti. Tunnistaa vaaratilanteen ja osaa välttää niitä.
| - Ymmärtää ravinnon, unen, ulkoilun, päihteettömyyden ja liikkumisen merkityksen terveydelle.
- Toimii aloitteellisesti yllättävissä ja epämiellyttävissäkin tilanteissa. Tunnistaa omaa turvallisuuttaan uhkaavia tekijöitä.
| - Pyrkii ylläpitämään terveitä elämäntapoja. Arvostaa päihteetöntä vapaa-aikaa.
- Säilyttää harkinta- ja toimintakykynsä kuohuttavissakin tilanteissa. Pystyy jälkeenpäin palaamaan tilanteeseen.
| - Pärjää itsenäisesti elämässä ja tiedostaa olevansa esimerkkinä elämäntavoillaan.
- Ennakoi tilanteita ja tapahtumien kulkua. Varautuu yllättävienkien vaaratilanteiden varalta.
|
Itsetuntemus |
Sudenpennut | Seikkailijat | Tarpojat | Samoajat | Vaeltajat |
- Suhtautuu itseensä myönteisesti. Tietää mistä pitää ja missä on hyvä.
- Tietää, että kaikista kehonosista voi puhua eikä omaa kehoa tarvitse hävetä. Suhtautuu alastomuuteen luontevasti.
| - Vahvistaa itsetuntoaan uusien kokemusten kautta aikuisen tukemana.
- Hyväksyy, että ihmisten kehot ovat erilaisia ja ne kehittyvät fyysisesti eri tahdissa. Pohtii miltä tuntuu, kun tykkää jostain.
| - Säilyttää luottamuksen itseensä murrosiästä huolimatta. Sopeutuu kasvuun ja muutoksiin itsessään.
- Tuntee sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvää sanastoa. Pystyy keskustelemaan ihastumisesta ja erilaisista ihmissuhteista.
| - Rakentaa käsitystä itsestään, omista kyvyistään, luonteestaan ja taustastaan.
- Suhtautuu omaan kehoonsa myönteisesti. Tutkii omaa seksuaalista identiteettiään ja antaa muille tilaa heidän pohdinnoissaan.
| - Tunnistaa omia persoonallisuuden piirteitään ja hyväksyy itsensä kokonaisuutena. Pyrkii kehittämään omia ajattelu- ja toimintatapojaan.
- Arvostaa omaa ja toisen ihmisen kehoa. Seksuaalisuus on luonteva osa omaa elämää. Ymmärtää, että seksuaalisuus kehittyy eri ikävaiheissa. Antaa tarvittavan rauhan ja tuen muille heidän kehityksessään.
|
Maailmankatsomus |
Sudenpennut | Seikkailijat | Tarpojat | Samoajat | Vaeltajat |
- Harjoittelee pysähtymistä ja hiljentymistä.
- Tutustuu partiossa tärkeänä pidettyihin asioihin partiolupauksen ja ikäkauden ihanteiden kautta.
- Erottaa oikean ja väärän, haluaa toimia oikein. Pystyy keskustelemaan aikuisen kanssa tilanteista, joissa on toiminut väärin ja pyytämään anteeksi.
| - Hiljentyy ja pohtii hengellisyyttä.
- Pohtii partiossa tärkeänä pidettyjä asioita partiolupauksen ja ikäkauden ihanteiden kautta.
- Erottaa harmittoman vitsailun ja pahanteon. Alkaa hahmottamaan erilaisia eettisiä näkökulmia.
| - Hiljentyy ja keskustelee hengellisyyteen liittyvistä ajatuksistaan.
- Tunnistaa partion arvoja ikäkauden ihanteiden ja lupauksen kautta.
- Tunnistaa useampia eettisiä näkökulmia. Ymmärtää eettisten valintojen seurauksia. Muodostaa omaa käsitystään oikeasta ja väärästä.
| - Etsii ja analysoi omaa maailmankatsomusta ja pystyy keskustelemaan siitä.
- Peilaa omia arvojaan partion arvoihin.
- Osaa ottaa kantaa ja perustella omista arvoistaan käsin. Huomioi vasta-argumentit ja muovaa tarvittaessa omaa mielipidettään. Uskaltaa tehdä oman näkökantansa mukaisia ratkaisuja, vaikka toiset toimisivat toisin.
| - Ilmentää omaa maailmankatsomustaan käytännön toiminnassa.
- Tuntee partion arvopohjan ja haluaa sitoutua siihen.
- Huomaa oikean ja väärän suhteellisuuden. Käsitys oikeasta ja väärästä näkyy omassa toiminnassa. Käy rakentavaa keskustelua eri näkökulmia edustavien tahojen välillä.
|
Osaaminen ja ongelmanratkaisu |
Sudenpennut | Seikkailijat | Tarpojat | Samoajat | Vaeltajat |
- Suhtautuu tehtäviin uteliaasti ja innolla.
- Haluaa oppia uutta ja uskaltautuu kokeilemaan uusia asioita.
- Osaa sanoa mikä meni hyvin.
| - Löytää ratkaisuja yksinkertaisiin ongelmiin.
- Harjoittelee kertomaan toiselle omista taidoistaan. Ei lannistu epäonnistumisesta, vaan uskaltaa yrittää uudelleen.
- Osaa pysähtyä tarkastelemaan mikä meni hyvin ja mikä ei.
| - Tarkastelee ongelmia eri näkökulmista ja löytää niiden pohjalta ratkaisun.
- Osaa kertoa omista taidoistaan toiselle. Tunnistaa omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. On halukas harjoittelemaan myös itselle vaikeita asioita.
- Osaa antaa ja vastaanottaa rakentavaa palautetta.
| - On luova ongelmanratkaisija. Löytää ratkaisuja omien kokemustensa ja muiden ihmisten tuomien näkökulmien pohjalta.
- Osaa sanoittaa omaa osaamistaan ja kehittää sitä. Jaksaa harjoitella vaikeaa asiaa sinnikkäästi.
- Omaksuu arvioinnin osaksi toimintaansa. Hyödyntää saamaansa palautetta kehittyäkseen.
| - Ratkoo laajoja ja monimutkaisia ongelmia. Huomioi ratkaisuissaan useat eri näkökulmat ja muodostaa tarvittaessa kompromisseja. Osaa auttaa myös muita ihmisiä ongelmien ratkaisemisessa.
- Osaa hyödyntää osaamistaan eri tilanteissa. Haluaa kehittää itseään ja omaa osaamistaan aktiivisesti.
- Osaa asettaa itselleen realistisia tavoitteita ja arvioida niiden saavuttamista.
|
Suhde toiseen
Toisten kunnioittaminen |
Sudenpennut | Seikkailijat | Tarpojat | Samoajat | Vaeltajat |
- Tietää, että ihmisillä on erilaisia lähtökohtia.
- Tietää, että olemassa on erilaisia uskontoja ja maailmankatsomuksia.
| - Suhtautuu uteliaasti erilaisiin ihmisryhmiin ja arvostaa myös oman lähipiirin ulkopuolella olevia ihmisiä.
- Kunnioittaa erilaisia uskontoja ja maailmankatsomuksia.
| - Ymmärtää, että ihmisillä on erilaisia edellytyksiä elämässä. Tunnistaa omia ennakkoluulojaan ja pelkojaan. Näkee erilaisuuden rikkautena.
- Tunnistaa oman ja toisen maailmankatsomuksiin liittyviä yhteisiä ja erottavia piirteitä, ja
hyväksyy ne.
| - Ymmärtää, että ihmisten erilainen tausta ja ominaisuudet vaikuttavat heidän tapaansa toimia ja elää. Työstää aktiivisesti omia ennakkoluulojaan ja suhtautuu avoimesti muihin ihmisiin.
- Osaa kuunnella ja arvostaa toisten näkemyksiä ja maailmankatsomusta.
| - Arvostaa ihmistä ja ihmisyyttä, vaikkei hyväksy kaikkia toisten tekoja, mielipiteitä tai arvoja.
- Suhtautuu positiivisesti eri maailmankatsomusten väliseen toimintaan. Osaa ottaa huomioon eri uskontoihin ja katsomuksiin liittyviä tarpeita.
|
Ihmissuhteet |
Sudenpennut | Seikkailijat | Tarpojat | Samoajat | Vaeltajat |
- Haluaa olla hyvä kaveri.
- Kohtelee tasapuolisesti toisia. Kertoo aikuiselle kiusaamisesta. Tietää, että kaikkia kuuluu auttaa.
- Pitää lupauksensa.
- Tunnistaa itsessä ja muissa heräävät perustunteet ja osaa nimetä niitä.
| - Luo kaveruussuhteita erilaisiin ihmisiin.
- Näkee oman osuutensa kiistatilanteissa. Ymmärtää, että kaikkien kanssa pitää pystyä toimimaan. Osaa joustaa.
- Osaa sopia asioista muiden kanssa ja pitää sopimuksista kiinni.
- Osaa kertoa omista tunteistaan jo vähän laajemmin. Huomioi toisen tunteita esimerkiksi lohduttamalla, rohkaisemalla tai iloitsemalla yhdessä.
| - Tunnistaa hyviä ja huonoja kaveruussuhteita. Osaa irtaantua suhteista, jotka eivät tee hyvää.
- Osaa ratkoa kiistatilanteita. Uskaltaa puolustaa kiusattua.
- Pitää kiinni sopimuksistaan, vaikka kiinnostus loppuisi.
- Pyrkii kestämään erilaisia tunteita ja toimimaan niistä huolimatta. Pystyy olemaan satuttamatta toista vaikka olisi itse tunnemyrskyn vallassa.
| - Kykenee luomaan erilaisia ihmissuhteita ja huolehtii lähimmäisistään.
- Osaa ratkaista pienryhmän johtajana kiistatilanteita. Tunnistaa kiusaamisen ja osaa puuttua siihen.
- Pystyy tekemään pitkän aikavälin sopimuksia ja pysymään niissä.
- Tietää, että tunteet muodostuvat kehon ja mielen reaktioista tilanteeseen. Hallitsee keinoja säädellä omia tunteitaan. Pystyy samaistumaan muiden tunteisiin.
| - Ylläpitää omaa ihmissuhdeverkostoaan rehtiyden ja toisten huomioon ottamisen hengessä tunnistaen myös omat tarpeensa.
- Pyrkii suoraselkäiseen elämäntapaan kaikissa ihmissuhteissa.
- Ymmärtää, että on itse vastuussa itsestään ja lupaamistaan asioistaan.
- Sietää voimakkaitakin tunnereaktioita ja säilyttää toimintakykynsä niistä huolimatta. Osaa lukea muiden ihmisten tunteita ja reagoida niihin tarkoituksenmukaisesti. Suhtautuu kuuntelevasti muihin.
|
Suhde yhteiskuntaan
Ryhmässä toimiminen |
Sudenpennut | Seikkailijat | Tarpojat | Samoajat | Vaeltajat |
- Osaa toimia tutussa pienryhmässä aikuisen johdolla.
- Osaa hoitaa pieniä hetkellisiä vastuutehtäviä.
| - Osaa toimia vieraammassakin pienryhmässä aikuisen johdolla. Harjoittelee pienten johtamistehtävien hoitamista kokeneemman ohjauksessa.
- Pystyy hoitamaan pieniä illan mittaisia vastuutehtäviä.
| - Osaa toimia erilaisissa pienryhmissä. Osaa hoitaa väliaikaisia johtamistehtäviä.
- Pystyy hoitamaan isompia vastuutehtäviä yhdessä toisen kanssa.
| - Tunnistaa itselleen tyypillisen tavan olla ryhmän jäsenenä. Osaa johtaa pienryhmää.
- Kykenee suunnittelemaan ja toteuttamaan vastuutehtävän.
| - Osaa toimia ryhmissä erilaisissa rooleissa tarpeen mukaan. Osaa johtaa eri kokoisia ryhmiä ja eri ikäisiä ihmisiä. Pyrkii kehittymään johtajana ja ryhmän jäsenenä.
- Sitoutuu itselleen sopiviin projekteihin tai pesteihin.
|
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen |
Sudenpennut | Seikkailijat | Tarpojat | Samoajat | Vaeltajat |
- Pystyy ottamaan kantaa yksinkertaisiin kysymyksiin.
- Tuntee eri toimijoita omalla paikkakunnallaan.
| - Ymmärtää, mitä demokraattinen päätöksenteko tarkoittaa.
- Ymmärtää, mitä eri toimijat tekevät yhteiskunnassa ja miksi kyseiset toiminnot ovat tärkeitä.
| - Osaa ottaa kantaa itseään koskeviin asioihin ja perustella kantansa. Osaa käyttää demokraattisia työskentelytapoja.
- Tietää, miten päätöksenteko etenee paikallisella ja valtakunnallisella tasolla.
| - Ymmärtää julkisen päätöksenteon olevan ihmisten välisiä sopimuksia, joihin kaikilla on mahdollisuus ja oikeus vaikuttaa. Seuraa yhteiskunnallista keskustelua ja osallistuu vaikuttamiseen.
- Ymmärtää yhteiskunnan rakenteita syvällisemmin ja tietää, millä tasolla erilaisia päätöksiä tehdään. Tuntee yhdistystoiminnan perusteet.
| - Löytää paikkansa yhteiskunnallisena vaikuttajana. Haluaa ja kykenee olemaan itse mukana vaikuttamassa yhteiskunnallisiin asioihin myös Suomen ulkopuolella.
- Tunnistaa yhteiskunnallisia rakenteita Suomessa ja Suomen ulkopuolella ja tietää, miten ne vaikuttavat.
|
Yhteisöön kuuluminen |
Sudenpennut | Seikkailijat | Tarpojat | Samoajat | Vaeltajat |
- Tuntee ylpeyttä omasta ryhmästään ja noudattaa yhteisiä sääntöjä ja sopimuksia.
- Tutustuu eri kulttuureihin Suomessa ja muissa maissa.
| - Kokee yhteenkuuluvuutta ryhmäänsä ja on kiinnostunut ryhmän asioista.
- Tuntee oman kulttuurinsa tapoja toimia. Kohtaa eri kulttuureita.
| - Toimii ryhmänsä yhteiseksi hyväksi.
- Ymmärtää erilaisia tapoja toimia. Arvostaa oman perheensä tapoja, mutta osaa suhtautua niihin myös kriittisesti.
| - Tunnistaa yhteisöjä, joihin kuuluu, ja oman paikkansa niissä.
- Suhtautuu uteliaasti eri kulttuureihin. Muodostaa käsitystään siitä, millaisen kulttuurin mukaan haluaa toimia.
| - Sitoutuu yhteisöjensä arvoihin.
- Elää oman kulttuurinsa edustajana, mutta ymmärtää toisia kulttuureja. On rakentamassa rauhaa kulttuurien välille.
|
Suhde ympäristöön
Luontosuhde |
Sudenpennut | Seikkailijat | Tarpojat | Samoajat | Vaeltajat |
- Saa positiivisia kokemuksia luonnosta.
- Osaa liikkua luonnossa aikuisen tuella.
| - Tuntee olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi lähialueen luonnossa.
- Hallitsee perusretkeilytaitoja.
| - Viihtyy luonnossa erilaisissa olosuhteissa.
- Osaa ja haluaa liikkua luonnossa kaikkina vuodenaikoina ja erilaisissa olosuhteissa.
| - Näkee luonnon suuruuden.
- Selviytyy luonnossa myös poikkeuksellisissa olosuhteissa. Osaa mukauttaa oman toimintansa suhteessa ympäristöön.
| - Kokee luonnon itselleen merkityksellisenä ja hakeutuu luontoon.
- Selviytyy myös ääriolosuhteissa ja yllättävissä tilanteissa
|
Vastuu elinympäristöstä |
Sudenpennut | Seikkailijat | Tarpojat | Samoajat | Vaeltajat |
- Tietää, että ympäristöstä pitää huolehtia. Korjaa omat jälkensä.
| - Ymmärtää, että jokaisella on vastuu elinympäristöstä. Huolehtii yhteisistä tavaroista ja tiloista.
| - Ymmärtää valinnoilla olevan merkitystä ympäristön kannalta. Tuntee keinoja, joilla ympäristöä ja luontoa voi suojella.
| - Ymmärtää laajasti luonnon- ja ympäristönsuojelua. Ottaa valinnoissaan huomioon ympäristöystävällisyyden.
| - Ymmärtää, mitä ekologinen kestävä kehitys tarkoittaa. Tekee valintoja, jotka ovat kestäviä ympäristön kannalta myös globaalisti ja pitkällä tähtäimellä.
|